Uutiset

Kerhon vuoro viedä täysi pistepotti

Kaksi peliä samaa vastustajaa vastaan alle vuorokauden sisään ei ole kovin yleinen tapa pelata jääkiekkoliigaa, mutta mukavaa vaihtelua pitkän runkosarjan keskellä sellainen joka tapauksessa on. HPK ja SaiPa mittelivät perjantaina ja lauantaina kertaalleen kummankin kotikaukalossa, ja kummallakin kerralla kotijoukkue nappasi ottelusta täyden pistepotin. HPK:n lauantain kotivoitto tuli tiukkojen vaiheiden jälkeen numeroin 3–2 (1–1, 2–1, 0–0).

Helpolla ei voitto HPK:lle irronnut, vaikka se aloittikin ottelun mainiosti. SaiPa joutui käyttämään oman aikalisänsä jo ajassa 1.53, mutta sekään auttanut, vaan Sakari Manninen teki ensimmäisen ottelun kahdesta maalistaan muutamaa minuuttia myöhemmin. Loppua kohden peli kuitenkin tasoittui, eikä SaiPan tasoitusmaali kolmannessa erässäkään välttämättä kovin kaukana ollut.

Kerhon kultakypärä Manninen oli kotijoukkueelle lauantaina tärkeä mies. Hän ohjasi avausmaalin ohella 2–2-tasoituksen Teemu Turusen laukauksesta toisessa erässä ennen kuin Niko Kapanen ujutti ylivoimalla Kerhon voittomaalin.

– Kolmas erä oli meiltä hyvää pelaamista ja muutenkin pelasimme tappioiden jälkeen hyvän kotiottelun. On tärkeä päästä nopeasti voittojen tielle, sillä voitoista tässä kuitenkin pelataan ja nytkin oli jaossa tärkeitä pisteitä, Manninen sanoi.

Kultakypärä on pelannut jo pidempään hyvin, vaikka tehoja hyökkääjälle ei olekaan viime peleissä ihan hirveästi kertynyt.

– Paikkoja on ollut jo pidempään, mutta ei ole vain mennyt sisään. Hyvä, että nyt meni, että saimme voiton. Joukkuella on ollut muutenkin maalinteon kanssa viime aikoina ongelmia.

Manninen sai ampua ensimmäisen osumansa tyhjään maaliin, kun Otto Paajanen ensin ryösti maalin takana kiekon SaiPan maalivahdilta Frans Tuohimaalta. Maalintekijä vähätteli osuuttaan myös toisessa maalissaan.

– Toinen maali taisi osua vielä pakin housuun tai johonkin ja meni siitä sisään eli onnenkantamoinen sekin, mutta hyvä että pomppii, Manninen nauroi.

HPK:n päävalmentajaa Antti Pennasta lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen tuurannut toinen valmentaja Timo Turunen myönsi, että täysi pistepotti oli lauantaina Kerholle tärkeä juttu.

– Saimme kahdesta pelistä hyvää informaatiota siitä, mitä meidän pitää pelissämme kehittää ja mitkä ovat tällä hetkellä meidän vahvuutemme. Siihen nähden olemme ihan tyytyväisiä tämän illan suoritukseen, mutta emme tietenkään koko 60-minuuttiseen. Vielä on paljon oppimista, miten rytmittää välillä peliä, Turunen arvioi.

Sekä Turusen että SaiPan päävalmentajan Ari Santasen mukaan saman joukkueen kohtaaminen toisen kerran lyhyen ajan sisään helpotti toiseen otteluun valmistautumista.

– Samalla fläpillä mentiin. Eilen valmistautuminen ei onnistunut, mutta tänään se onnistui. Otimme niin sanotusti revanssin kaikesta, valmistautumisesta lähtien, Turunen sanoi.

Santasen mukaan kumpikaan joukkue ei varmastikaan pystynyt tarjoamaan toisena päivänä yllätyksiä.

– Annoimme vain pienet muistutukset, missä HPK on hyvä ja mitä omia juttuja yritämme viedä eteenpäin. Sitten vain peliä kohti, hän paljasti.

Asiasanat