fbpx
Kolumnit Uutiset

Kerran olen marssinut ja silloinkin vahingossa

Olen tänään töissä, jos vain voimia on. En ota töihin menemällä kantaa yhtään mihinkään paitsi ehkä siihen, että se on työnantajalle vähintäänkin vihjaus maksaa vaatimaton palkkani ensi kuussakin. En myöskään uhoa tekeväni tänään ainakin 15 minuuttia muka ylimääräistä työtä protestina mielenilmaukselle.

On harvinaisen hölmöä protestoida joidenkin muiden ihmisten järjestämää protestia vastaan. Sittenhän joku voisi järjestää sillekin protestille vastaprotestin. Se ei enää edes kovin paljon yllättäisi.

On aivan inhimillistä kavahtaa, jos joku on viemässä ne vähätkin palkanlisät, joiden varaan lapsiperheen talous on rakennettu.

Suomalaiset eivät hyväksy pakottamista, mikä on aivan oikein ja kohtuullista.

Luotan, että tänäänkin ihmiset ovat ainakin pääosin oikealla ja hyvällä asialla. Siten myös meidän, jotka emme marssi, pitää hyväksyä muiden mielenilmaukset.

Joukkovoiman osoittaminen saattaa olla suomalaisille juuri nyt hyväksi. Se voi eheyttää. Saattaa tulla ahaa-elämys, että on sittenkin olemassa myös yhdistäviä asioita, ei vain erottavia, kuten nyt surullisesti näyttää.

Poliittisen vasemmiston alamäki on ollut jyrkkä. Voisikohan se tämän kaiken jälkeen loiventua? – Epäilen. Se aika meni jo edellisen hallituksen kontatessa.

Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaiset valtaan nostaneet äänestäjät vastustavat nyt samojen puolueiden ajamia leikkauksia. Se kertoo ajan murroksesta.

Ääni saatetaan antaa mielikuvien perusteella miettimättä laajempia seurauksia. Saattoi tulla jopa yllätyksenä, että oikeistolle annetun äänivyöryn seurauksena on oikeistolaisen politiikan voitto.

Nyt lisäksi poliitikot syyllistyivät perisyntiinsä. Vääriä vaalilupauksia annettiin. Juha Sipilä (kesk.) ei tosin kovin paljon kierrellyt, mitä tuleman pitää. Hänelläkin ensimmäinen tähtäin oli kuitenkin vaalivoitto.

Olen kiertänyt aina kaikki mielenosoitukset – mahdollisimman kaukaa.

Kerran 1980-luvulla marssin euro-ohjuksia vastaan Tampereella. Se oli ihan vahinko, mutta ei jättänyt sieluun vammaa. Orastava radikalismini jäi alkutekijöihinsä. Siitä huolimatta olen aina ihaillut ihanteellisia ihmisiä, jotka uskovat vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Joukossa ihminen on enemmän – tai joutuu ainakin helposti sellaisen kuvitelman valtaan.

Menot