fbpx
Kolumnit Uutiset

Kerrostaloasuminen on venäläistä rulettia

“Joka kymmenes suomalainen haluaisi vaihtaa naapurinsa” (TNS Gallup).

Viime viikolla julkaistu kyselytutkimus kertoo ehkä totuuden omakotiasujista, mutta muuten luku on raa’asti alakanttiin. Omiin ja tuttavieni kokemuksiin perustuen väitän, että kerrostalo- ja rivarikansasta ainakin yhden naapureistaan olisi valmis lähettämään huitsin nevadaan huomattavasti useampi.

Se on nimittäin niin, että elintavat ja päivärytmi eivät lähes koskaan kohtaa, mitä seinänaapuriin tulee. Kolmikerroksisen talon toisen kerroksen keskimmäisessä huoneistossa asuvan vieressä, ylä- tai alapuolella asuu mitä todennäköisimmin vähintään yksi pienimmästäkin rapinasta kilahtava kerrostalokyttääjä.

Legendaarisista kerrostalokyttääjistä liikkuu tarinoita niin paljon, ettei yllätä, että lähes puolet samaan kyselyyn vastanneista ei välitä tietää naapureistaan mitään. Kerrostaloasuminen, varsinkin vuokratalossa, tuntuu olevan yhtä riskialtista touhua kuin venäläinen ruletti useammalla panoksella.

Muuttaessaan ei voi koskaan tietää, millainen kahjo naapurissa väijyy. Kokemusta on.

Ensimmäinen oma kotini, yksiö itäsuomalaisen pikkukaupungin ytimessä oli ihan kiva. Naapurinmummukin menetteli, opetti käyttämään taloyhtiön talvisodanaikaista pesukonetta ja tarjosi kerran pullaa. Eikä paheksunut, kun tuli pidettyä pienet tupaantuliaiset.

Joululomalta palatessani taloyhtiön lippu oli puolitangossa. Pian selvisi, että suruliputus oli naapurin mummulle. Tilalle tuli kämppäänsä sulkeutunut kyttääjä. Imuroiminen aiheutti seinänhakkaamiskohtauksen, mitä sekoboltsi ryyditti karjumalla vaikenemisvaatimuksia keuhkojensa pohjasta.

Seurasi taloyhtiön jokaiseen huoneistoon jaettu lappunen, minkä mukaan vietin epäinhimillisen äänekästä elämää säädyttömiin aikoihin. Näitä viinanhuuruisia orgioita todistamaan naapuri hälytti myös poliisin, parhaimmillaan kolmesti saman illan aikana. Ihme kyllä toinen seinänaapurini ei ollut huomannut, että luukussani ryypättiin ja rietasteltiin lähes tauotta.

Tilannetta rauhoittaakseni yritin käydä esittäytymässä naapurille, turhaan. Ei avannut ovea. Puolivuotisen rinnakkaiselon aikana näin naapurinmörön kerran, tummana hahmona tuijottamassa perääni parvekkeeltaan.

Ensikyttääjäkokemukseni jälkeen minulla on ollut ilo asua avunpyytäjän alapuolella, jonka televisio tarvitsi jatkuvaa virittämistä sekä tarmokkaan eläkeläisen naapurina, jolla oli tapana tapetoida portaikkoa “hyväntahtoisilla” muistutuslappusilla. Juuri muuttanutta ystävääni puolestaan kohtasi onni osua samaan rappuun rukoiluseuraa kaipaavan hihhulin kanssa.

“Moni haluaisi olla naapuriensa kanssa enemmän tekemisissä ja osallistua vaikkapa yhteisiin illanviettoihin” (TNS Gallup). Hullut.

Menot