Uutiset

Kersantin jalkakyykky

Kestävyys ja voima ovat saapuneet Niinisalon sotilaskotiin.

Kestävyys on Ristomatti Hakola, sprintissä lupaavia tuloksia väläytellyt maajoukkuehiihtäjä ja historian nuorin 50 kilometrin Suomen mestari. Voima on Arttu Kangas, maan paras kuulantyöntäjä ja 20 metrin kerhon ainoa aktiiviurheilija.

Hakolalla ja Kankaalla on yllään Puolustusvoimien maastopuku. Puvussa olevan kolmen väkäsen alla on miekka, joka erottaa heidät varusmiespalvelustaan suorittavista kersanteista. Kersantit Hakola ja Kangas ovat Puolustusvoimilla töissä liikunta-aliupseerin virassa.

Sotilaskodissa he ovat nuorukaisia muiden joukossa. Hakolaa harva edes tunnistaa, koska hän ei ole hiihtopuvussa. Hän on Kankaalle hieman kateellinen, koska iso äijä huomataan jopa armeijassa. Hän on kateellinen myös siitä, että kuulantyöntäjän hauis ja 210 kilon penkkitulos herättävät ihastusta.

 Minulle tullaan vain sanomaan, että oletpas sinä pieni, Hakola virnuilee.

74-kiloinen Hakola näyttää ainakin kuvaustilanteessa pieneltä 110-kiloisen Kankaan karhumaisissa hyppysissä. Hiihtäjästä tulee köykäinen levytanko, kun kuulantyöntäjä tekee hymyssä suin muutaman jalkakyykyn.

Kankaanpään kaksikon on helpompi hymyillä kuin monen urheilijakollegan.

Ylen selvityksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista olympiatason yksilöurheilijoista elää köyhyysrajan alla. He ansaitsevat alle 1 200 euroa kuukaudessa.

Köyhien huippu-urheilijoiden kansakunnassa työpaikka Puolustusvoimissa tekee Hakolasta ja Kankaasta etuoikeutettuja. Heidän ei tarvitse päivittäin stressata, syödäänkö riisiä vai eikö syödä mitään.

Ei urheilija armeijan palkoilla toki kivitaloa rakenna. Kuukausipalkka on hieman alle tai yli 2 000 euroa henkilökohtaisesta suoritusarvioinnista riippuen. Urheilijalle järjestelmä on joka tapauksessa mainio. Puolustusvoimat tarjoaa työpaikan, joka mahdollistaa ammattimaisen urheilun.

Vuosittaisesta työajasta 70 prosenttia on varattu urheilulle, 30 prosenttia muulle työnteolle. Prosenttiluvut eivät välttämättä vastaa täysin todellisuutta, koska kaikki tehdään urheilun ehdoilla.

Harjoitus- ja kilpailumatkoja varten pitää anoa virkavapaata, mutta käytännössä anomus on ilmoitus. Maajoukkuetasolla poissaoloja tulee runsaasti, mutta palkka juoksee myös leirien ja kisojen aikana.

Voisi kiteyttää, että Puolustusvoimat on palkkalistoillaan olevan urheilijan pää­sponsori, joka tarjoaa taloudellisen tuen li säksi hyvät harjoitusmahdollisuudet.

Jos vastaavia järjestelmiä olisi enemmän, kenties suomalainen urheilu voisi paremmin.

Työkaverit Kangas ja Hakola ovat aloittaneet virka-aikansa kello kahdeksan palaverilla ja tehtävien jaolla Niinisalon varuskunnan liikunta-alan ihmisten kanssa. Koska kaksikon kilpailukaudet ovat toisistaan täysin poikkeavat, ei ole aivan jokaviikkoista, että he ovat työpaikalla yhtä aikaa.

Aamupalaverin jälkeen Hakola ja Kangas olisivat mieluummin jossain muualla kuin sotilaskodissa puhumassa työstään Puolustusvoimissa. Vaikka niin urheilijat kuin työnantajakin ovat järjestelmään tyytyväisiä, aihe on silti hieman arka.

Kukaan ei halua, että järjestely käsitettäisiin väärin. Kukaan ei halua kuunnella kateellisten vääräleukojen turhaa louskutusta tai mielensäpahoittajien marmatusta valtion rahojen käytöstä.

Vaikka päätyö on urheilu ja vaikka järjestelmässä on sponsoroinnin piirteitä, niin sanottuja oikeitakin töitä pitää palkan eteen tehdä. Miten urheilijan työpäivä rakentuu? Mitä ne oikeat työt ovat?

 Jos on kahden harjoituksen päivä, työajalla voi tehdä sen kevyemmän treenin. Varsinainen pääharjoitus on kuitenkin aina työajan jälkeen, Kangas selvittää.

 Meillä muut työt liittyvät yleensä Niinisalon liikuntapaikkojen hoitoon. Esimerkiksi viime viikolla väänsin opastetauluja esteradalle.

Opastetaulujen mallina poseeraa Hakola.

Suomen yhdeksän sotilasurheilijan työnkuva on räätälöity varuskunnan ja urheilijan mukaan. Kaartin jääkärirykmentissä työskentelevä suunnistaja Miika Kirmula osallistuu Urheilukoulun varusmiesten koulutukseen, mutta esimerkiksi Hakola ja Kangas ovat harvoin mukana asepalvelusarjessa.

Kaksikko saa siis erilaisia liikuntapaikkojen hoitoon liittyviä tehtäviä tai projekteja. Konttorihommia varten heillä on varuskunnassa työhuoneet.

Ajoittain he osallistuvat myös liikuntakasvatukseen. Kangas on antanut vinkkejä voimaharjoitteluun, Hakola hiihtoon.

 Varusmiesten hiihtotaito ei ole aivan huippupohjalla, joten olen minä muutaman kerran pyörinyt lippukentällä sukset jalassa. Kyllä he oppivat, kun rautakangesta vääntää, Hakola sanoo.

Puolustusvoimat haluaa olla maan suurin kuntokoulu. Se on tavoite, jossa hyödynnetään palkattuja huippu-urheilijoita.

 Kyllä se innostus liikuntaan tulee edelleen esikuvien kautta, miettii Puolustusvoimien johtava liikuntapäällikkö, majuri Harri Koski.

Urheilijoiden avulla Puolustusvoimat rakentaa myös imagoaan. Menestyjät tuovat myönteistä näkyvyyttä. Tuskin esikuvista on haittaa maanpuolustustahdollekaan.

Yksi selvä tavoite on menestys sotilasurheilun arvokisoissa. Kilpailu on kovaa, sillä Kansainvälisessä sotilasurheiluliitossa on 138 jäsenmaata. Sen perimmäinen ajatus on puolestaan rauhanturvatyössä, ei sapelien kalistelussa tai politikoinnissa.

Palkkalistoilla olevat urheilijat ovat velvoitettuja edustamaan Puolustusvoimia sotilaiden arvokisoissa. Hakolan ja Juho Mikkosen keväällä 2015 voittama parisprintin MM-kulta oli toivottua mannaa.

Työsopimukset ovat yleensä kolme- tai viisivuotisia. Paikan pitäminen vaatii menestystä tai kehitystä. Esimerkiksi painija Veli-Karri Suomisen ja ampumahiihtäjä Ahti Toivasen työsopimukset päättyvät vuodenvaihteessa, kun tulos ei ole ollut toivottua.

Kolmas paikka vapautuu, koska judoka Jaana Sundberg lopettaa urheilu-uransa. Vapautuneisiin paikkoihin riittää Kosken mukaan hyvin valinnanvaraa.

Vaikka urheilijalla on vapautensa, on armeijassa silti armeijan tavat ja hierarkia.

 Kuka tahansa ei sovi Puolustusvoimiin töihin, Kangas muistuttaa.

Pitää olla särmä. Tai särmä ja noheva niin kuin aikoinaan kersanttina reserviin siirtynyt Hakola mainostaa olleensa varusmiehenä.

Niinisalossa liikuntakasvatusupseerina työskentelevä Ilari Köykkä suositteli Hakolalle varusmiespalveluksen jälkeen sotilasurheilijan pestiä.

 Kai Ilari ajatteli, että tehdään Hakolan pojasta hiihtäjä. En minä näin lujaa hiihtäisi ilman tätä työpaikkaa.

Vaikka Hakola kuuluu A-maajoukkueeseen, ei hän ole lähelläkään tilannetta, jossa voisi elättää itsensä hiihtämällä.

 Siihen tarvittaisiin arvokisamitali. Ja koska Suomessa muistetaan vain voittajat, pronssi ja hopea tuskin riittäisivät.

Kankaan arvion mukaan kuulantyönnössä voisi olla ammattilainen, jos kaaret kantaisivat yli 21 metrin.

Mutta kyse ei ole vain rahasta.

 Minä näen työpaikan yhtä paljon henkisenä kuin taloudellisenakin tukena. Päälle tekee hyvää, kun mielessä pyörii myös jokin muu kuin hiihto, Hakola, 25, miettii.

Tulevaisuudessa Hakola saanee muuta ajateltavaa lakikirjoista. Hän sai kesällä opiskelupaikan Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, mutta ei ole vielä päättänyt, milloin aloittaa opintonsa.

Vänrikkinä Urheilukoulusta reserviin siirtynyt Kangas halusi itse liikunta-aliupseerin virkaan. Ovet aukesivat toisella hakukerralla.

23-vuotiaalle Kankaalle armeijan maailma on tuttu, sillä hänen isänsä Jarmo on majuri. Myös Kankaan äidinisä on tehnyt työuransa Puolustusvoimissa. Kuulamörssäri pitää vahvana vaihtoehtona sitä, että hän seuraisi isänsä ja isoisänsä jalanjälkiä urheilu-uran jälkeenkin.

 Vähintään niin kauan kuin tätä virkaa on jäljellä, katsotaan kuitenkin tosissaan, mitä urheilusta tulee. Seuraavat pari vuotta sen näyttävät, alkaako kuula todella lentää.

Asiasanat