Uutiset

Kesäajan päättyminen vaikuttaa junien kulkuun

Kesäajasta siirrytään takaisin normaaliaikaan sunnuntain 30. lokakuuta vastaisena yönä kello 4.00. Kelloja siirretään silloin tunti taaksepäin. Tähän aikaan on liikkeellä kuusi kaukoliikenteen yöjunaa. Junat pysähtyvät asemille ylimääräiseksi tunniksi odottamaan aikataulunmukaista lähtöaikaansa.

Helsingistä Kemijärvelle klo 19.26 lähtevä yöjuna P 265 odottaa ylimääräisen tunnin Ylivieskassa. Juna P 269 Helsingistä Kolariin klo 21.23 odottaa Kokkolassa. Helsingistä Rovaniemelle klo 22.30 lähtevä yöjuna P 273 pysähtyy tunniksi Seinäjoelle.

Juna P 266 Rovaniemeltä Helsinkiin klo 18.12 pysähtyy tunniksi Parkanoon. Kolarista Helsinkiin klo 18.45 lähtevä juna P 270 odottaa Seinäjoella, samoin juna P 274 Kemijärveltä Helsinkiin klo 19.00.

Kun pääkaupunkiseudun lähijunan lähtöaika alkuasemalta on ennen klo 3.00, juna ajetaan määräasemalleen kesäajan mukaisesti. Tällainen juna on T-juna Helsinki-Riihimäki, lähtö Helsingistä klo 2.31.

T-juna Helsingistä Riihimäelle, jonka lähtöaika on 4.01, lähtee kellonsiirtoyönä poikkeuksellisesti Helsingistä normaaliajan mukaan klo 3.01 ja saapuu Riihimäelle klo 4.14. Klo 4.01 lähtöä Helsingistä ei ajeta.

Pyhäinpäivä lauantaina 5. marraskuuta aiheuttaa muutamia poikkeuksia matkustajajunien kulkuun. Kaukoliikenteen junat kulkevat lähes normaalisti lauantaiaikataulujen mukaan, mutta joitakin aamun vuoroja on peruttu.

Sunnuntaina 6. marraskuuta noudatetaan kaukoliikenteessä normaalin sunnuntaipäivän aikatauluja. (HäSa)