Uutiset

Kesätunnelmaa voi pitää yllä, vaikka työt jo kutsuvat

Heinäkuu, tuo suomalaisten suosituin lomakuukausi, on auttamatta ohitse. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, heinäkuussa lomaili tänäkin vuonna yli 800 000 suomalaista.

Lomalla saa luvan kanssa tehdä juuri sitä mikä huvittaa. Mutta miten lomalta saadun energian saa säilymään, kun aamuherätyksenä toimii linnunlaulun sijaan herätyskello?

Työterveyslaitoksen vanhemman tutkijan Sampsa Puttosen mukaan lomalta palaamiseen kannattaisi varautua jo etukäteen.

– Se lähtee jo siitä, miten on lähtenyt lomalle ja minkälainen työtehtävä tai työpöytä työpaikalla odottaa, Puttonen kuvailee.

Itselleen ei siis kannata tehdä suurta työruuhkaa ensimmäisenä työpäivänä selvitettäväksi. Jos lomalta palatessa ei muista edes sähköpostin salasanaa, ei kannata olettaa, että työt sujuisivat heti sataprosenttisella varmuudella muutenkaan.

Aikuiset voivat ottaa oppia myös perinteisestä koululaisille annettavasta ohjeesta.

– Vuorokausirytmin löytäminen voi olla vaikeaa. Jos aamuisin väsyttää, voi miettiä, siirtäisikö rytmiä jo muutama päivä ennen kuin loma loppuu, Puttonen suosittelee.

Töihin paluuta voi helpottaa myös aloittamalla työt keskellä viikkoa tai ottamalla vaikkapa ensimmäiselle keskiviikolle vapaata.

Puttosen mukaan vanhoista kokemuksista on tärkeä ottaa oppia. Onko rentoutuminen kadonnut melkein heti töiden alettua? Vai onko jokin asia aiemmin auttanut lomaenergian säilyttämisessä?

– Esimerkiksi edellisenä päivänä ennen töiden alkua voi miettiä, miten haluaa aloittaa työt: ei lähde heti entiseen väärään tapaan, vaan kokeilee jotain uutta. Asioita voi tehdä vähän tietoisemmin, Puttonen mainitsee.

Tähän kuuluu myös oma työntekotapa. Kiireinen ja stressaava ihminen menettää loman hyvät vaikutuksetkin nopeasti.

Kesälomasta saa kaiken irti jakamalla sen useaan osaan. Aivan lyhyet pätkät eivät kuitenkaan Puttosen mukaan kannata; kroppa ja mieli tarvitsevat aikaa lomafiilikseen päästäkseen.

– Viikko on minimi loman sisään pääsemiseen. Koetun hyvinvoinnin parantumista tapahtuu viikon ajan.

Tuon viikon aikana keho rentoutuu ja aivot irtautuvat työajatuksista, minkä jälkeen lomasta pääsee kunnolla nauttimaan. Töistä irtautumiseen ja hyvään palautumiseen tarvitaankin Puttosen mukaan 2–3 viikkoa.

Esimieskin voi auttaa alaisia säilyttämään hyvän työvireen kesälomalta paluun jälkeen. Puttosen mukaan esimieheltä tarvitaan selkeät yhteiset säännöt lomia varten.

– Silloin ei synny sellaista kulttuuria, että pitäisi olla lomalla tavoitettavissa.

Esimiehen kannattaa Puttosen mukaan miettiä, miten antaa työntekijälle pehmeämpi lasku takaisin työelämään. Työntekijä voi myös ennakoida töihin paluuta kollegoiden tai esimiehen kanssa.

Sitten huonoja uutisia: vaikka loma olisi sujunut loistavasti, tutkimusten mukaan sen hyvät vaikutukset katoavat 2–4 viikossa.

– Onni on katoavaista. Biologinen rakenteemme on sellainen, että pikkuhiljaa hyvät kokemukset hiipuvat eivätkä säily lopun ikää samanlaisena ilon kokemuksena, Puttonen kuvailee.

Asiaa voi auttaa olemalla aktiivinen. Kesäoloa kannattaa ylläpitää myös töissä ollessa.

– Suomi on auki kesä–elokuun ajan, ja sehän mahdollistaa myös kesätunnelman säilyttämisen. Syksyllä taas on vähemmän mahdollisuuksia, eikä jätskikään maistu enää syyskuussa, Puttonen sanailee.

Jos loma päättyy vasta syyskuussa, suunnittelua vaaditaan enemmän.

Puttosen mukaan silloinkin kannattaa panostaa kiinnostaviin harrastuksiin – tai lähteä viikonlopuksi ulkomaille, missä kesä vielä jatkuu.

Tärkeää on myös hyvien asioiden kertaaminen.

Sitä voi tehdä vaikkapa muistelemalla lomaa ja kertomalla siitä kollegalle. Uuden loman suunnitteleminenkin tuottaa hyvinvointia.

– Jos muistelee kohokohtia ja jakaa niitä, sen on todettu pidentävän ja parantavan kokemusta hyvästä olosta ja onnellisuudesta, Sampsa Puttonen sanoo. LM–HäSa

Päivän lehti

2.6.2020