Uutiset

Keskiaikamarkkinoille ei haluta muovitelttoja tai tusinatavaraa

Hämeen keskiaikamarkkinoiden tasoa on haluttu nostaa vuosi vuodelta. Myyjiä on esimerkiksi opastettu esillepanossa ja tapakulttuurissa, jotta keskiaikainen tunnelma ei kärsisi.

Tänä vuonna torimyyjiltä vaadittiin hakemuksessa ensimmäistä kertaa valokuva kojustaan, tuotteistaan sekä itsestään myyntivetimissä. Näin torille saadaan mahdollisimman erilaisia kojuja ja muoviteltat sekä halpatuontitavaran myyjät karsitaan pois.

Markkinat kestävät viikonlopun. Tori avattiin yleisölle jo perjantai-iltapäivällä, vaikka kojuja vasta pystytettiin.

Päivän lehti

19.1.2020