Uutiset

Keskiverto ei riitä Jaloselle

Kunnianhimo on leimannut Jukka Jalosen työtä koulun penkiltä huippuvalmentajaksi

Valmentajan työ ei ole ihan tavallinen ammatti. Se vie huipputekijänsä mennessään

Hämeenlinnan Pallokerhon jääkiekkojoukkuetta kuudetta ja tällä erää viimeistä kauttaan käskyttävä Jukka Jalonen, 44, myöntää, että hänelle valmentaminen on samalla työ ja intohimo.

– Pelikausi on hektinen. Työ on läsnä koko ajan. Pieni stressi ja paine ovat päällä. Tuloksista näkyy, jos intohimo hiipuu. Rutiini on näissä hommissa paha asia, Jalonen sanoo.

Jalonen valmistautuu joukkueensa harjoituksiin Ritarihallin pienessä huoneessa, joka on yhtä karu kuin se on ollut aina. Takana on torstainen kirvelevä kotitappio Oulun Kärpille.

– Tappiopeliä tulee mietittyä ilta, yö ja usein vielä seuraava aamupäiväkin. Kun aamupalaveri joukkueen kanssa on pidetty, ajatukset siirtyvät seuraavaan otteluun. Voiton nollaa omassa päässään nopeammin.

Jalonen myöntää, että hän vie työnsä myös kotiin.

– Ei ole kotiväellä aina helppoa. Vaimolleni Sarille on nostettava hattua. En nimittäin ole mikään helppo ihminen. Voin olla tiuskiva ja ärtyisä, eivätkä kotityöt silloin kiinnosta. Peli vie joskus totaalisesti mukanaan.

Kunnianhimoa ja työtä
Jalonen valmistui liikuntatieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta. Hän teki yhden lukuvuoden liikunnanopettajan töitä Oitissa Hausjärven yläasteella ja lukiossa ennen kuin lähti lopullisesti lätkän perään.

– Koulussa on paljon porukkaa, joilla ei ole motivaatiota liikuntaan. Se tuntui välillä kuin kivireen vetämiseltä. Valmentaminen tuntui luontevammalta.

Jalonen lopetti pelaamisen jo 26-vuotiaana. Viimeisen kautensa hän pelasi Hyvinkään Ahmoissa samaan aikaan, kun opetti Hausjärvellä.

– Loukkasin polveni Jyväskylässä vuonna 1986. Sen jälkeen tajusin, ettei minusta koskaan tule huippupelaajaa. Olin silloin liigan porteilla (kaksi ottelua JYP:n liigajoukkueessa).

Jääkiekkovalmennuksen makuun Jalonen pääsi Tampereen Ilveksessä. Hän oli ensin neljä vuotta Ilveksen valmennuspäällikkö.

– Pelaamisen lopettaminen kävi kivuttomasti. Siihen ei jäänyt poltetta. Valmennuspäällikkönä näin, että ehkä minulla on joskus mahdollisuus valmentaa huipputasolla.

Kunnianhimo on leimannut riihimäkeläisen Jalosen pitkää matkaa jääkiekkovalmentajien aateliin.

– En ole koskaan halunnut olla keskiverto, vaan sitä parempi. Koulussa on luettava, jos haluaa menestyä. Halusin päästä ylioppilaaksikin hyvin, enkä vain kirjoituksista läpi, laudaturin paperit kirjoittanut Jalonen muistelee.

Opiskelu Jyväskylässä sujui samalla tavalla ja työ jääkiekossa ei ole suurta kunnianhimoa muuksi muuttanut. Jalonen kävi aikoinaan vuodessa koko Jääkiekkoliiton valmennuskoulutuksen läpi.

– Jokaisen on tehtävä töitä itse menestyksensä eteen. Asenne ratkaisee, se erottaa jyvät akanoista.

Yhdessä voitetaan
Jalosen mielestä jääkiekkovalmentajan työssä on hienoa nimenomaan yhdessä tekeminen.

– Voittaminen on iso asia ja nimenomaan yhdessä voittaminen – kun riemun näkee muidenkin silmillä. Ryhmässä nauttii eniten. Yksittäisen pelin voittaminenkin antaa paljon.

Jalonen painottaa, että valmentajalla on oltava aina halu kehittyä, on oltava kyky joustaa ja kuunnella muita.

– Pyrkimyksenä on tehdä asiat koko ajan paremmin. On elettävä ajan hermolla ja otettava virheistä opiksi.

Jalonen on aina muistanut kehua HPK:n valmentajakavereitaan ja seuran organisaatiota puheenjohtaja Harri Lintumäestä lähtien. Eivätkä kehut ole pelkkää sananhelinää.

– Tiiminä olemme onnistuneet hyvin. Delegointi ja luottamus muihin ovat myös hyvän valmentajan ominaisuuksia. Minulla tämä on parantunut. Uskallan luottaa Timppaan (HPK:n toinen valmentaja Timo Lehkonen) ja Kaakkuun Kerhon maalivahtivalmentaja Jari Kaarela). Ehkä kymmenen vuotta sitten en olisi uskaltanut.

Jääkiekossa sattuu ja tapahtuu, peli on usein täynnä tunnetta.

– Tunneskaaloihin on osattava suhtautua oikein. Sen oppii usein kokemuksen kautta, mutta sitäkin voi opetella. Valmentajalla pitää olla tilannetajua ja pelisilmää eri tilanteissa.

Jalosen mukaan yksi hyvän joukkueen merkki on, ettei häviä liian monta peliä peräkkäin.

– Tappion jälkeen tilanne on analysoitava ja mentävä vaan eteenpäin. Siinä valmentajalla on iso rooli.

HPK:n yhteydessä on koko Jalosen valmennuskauden ajan puhuttu hyvästä ilmapiiristä.

– Siihen olemme panostaneet. On tärkeätä, että kaikki tykkäävät tulla tänne töihin. Eihän ole koskaan hyvä, että työpaikka tuntuu työntekijästä ahdistavalta.

Ulkopuolinen ei ole takuulla nähnyt HPK:ssa viime kausien aikana merkkiäkkään mistään kriisistä. Pieniä on kuulemma ollut.

– Ei ole kuitenkaan vahinko, että olemme päässeet niistä nopeasti. Joukkueen kanssa olemme jo etukäteen miettineet, mitä teemme esimerkiksi tappioputken paineessa. Ratkaisut näihin asioihin olemme sopineet jo silloin, kun ajatus on ollut täysin kirkas – emme tunteita täynnä olevassa tilanteessa.

Koti on Riihimäellä
Jalonen on syntyperäinen riihimäkeläinen ja hän asuu kotikaupungissaan.

– Alle puoli tuntia moottoritietä työpaikalta kotiin. Ei se ole pitkä aika. Matkalla pystyn rauhoittumaan ja miettimään asioita rauhassa. HPK:n valmentajana on ehkä hyväkin asua Riihimäellä. Kyllä minut Riksussa tunnetaan, mutta ei siellä tunneta HPK:ta niin hyvin kuin Hämeenlinnassa.

Ei Jalosen elämä sentään pelkkää jääkiekkoa ole. Hän sanoo lukevansa paljon, ja käyvänsä kuntosalilla 3-4 kertaa viikossa. Perjantai-illat vaimon, lasten ja Kirsi-siskon perheen kanssa antavat mahdollisuuden rentoutua työn tohinasta.

– Kesällä kalastelen mahdollisuuksien mukaan, enemmänkin haluaisin. Totta kai käyn joskus myös ulkona vaimoni tai kavereideni kanssa.

Jukan äiti Anneli ja Hyvinkäällä asuva isä Pertti ovat hyvin perillä jääkiekosta.

– Isäni ei puuttunut omiin pelihommiini aikoinaan. Ja jos hän jotain sanoi, ne asiat ovat jääneet mieleeni.

Jalosen pojat, 10-vuotias Jimi ja 12-vuotias Jesper, harrastavat jääkiekkoa Riihimäen Nikkareissa.

– Pikkuisen minäkin olen ollut mukana siinä toiminnassa. Pojille harrastus on onneksi vielä leikinomainen, ei se ole liian vakavaa. Voi olla, että katson poikien pelejä joskus liigavalmentajan liian kriittisin silmin. Ehkä olen silloin liikaa valmentaja ja liian vähän isä, Jalonen naurahtaa. (HäSa)

Jukasta tuli julkkis
Harva valmentaja on paistatellut julkisuudessa yhtä paljon kuin Jukka Jalonen tänä vuonna: keväällä HPK:n ensimmäinen mestaruus ja vähän myöhemmin televisiokasvona Latvian MM-jääkiekon kisastudiossa.

Maajoukkueen valmentajavalinnat nostivat Jalosen viimeksi parrasvaloihin. Hänet valittiin ensi kauden Leijonien toiseksi valmentajaksi. Sen jälkeen Jalonen kantaa päävalmentajan vastuun A-maajoukkueessa kevääseen 2010.

– Jääkiekko on suosittu peli ja maajoukkuehommat kiinnostavat ihmisiä aina. Nyt keskustelu kiihtyi loppua kohden, kun esiin nousi ulkomaalainen nimi (Doug Shedden). Tuskin samanlaista kohua olisi noussut, jos asiat olisivat menneet niin kuin suuri osa ihmisistä odotti, Jalonen pohtii.

Jalosen mukaan oli hyvä, kun maajoukkueasia saatiin selväksi lopulta nopeasti.

– Sain silti koko ajan olla rauhassa ja tehdä töitä HPK:ssa ihan normaalisti. Senkin tiesin prosessin ajan, missä mennään ja minkälaiseksi minun rooliani kaavaillaan.

Jalonen on hyvä haastateltava. Hän vastaa kysymyksiin asiallisesti ja jämtisti.

– Julkisuus on kohdellut minua reilusti. Olen pyrkinyt olemaan median kanssa rehellinen. Sitä saa sieltä mitä tilaa. Välillä olen joutunut kikkailemaan vastauksissani, enkä ole siitä pitänyt. Minun on kuitenkin muistettava, etteivät julkisuudessa esiin tulevat lausuntoni kosketa aina pelkästään minua.

Jalonen tietää, mitä suurempi julkisuus voi tuoda tullessaan.

– Ei auta hölmöillä – enkä ole niin tehnytkään – terasseilla ja baareissa, ettei joudu ikäviin lööppeihin. Minulla on iso vastuu omasta käyttäytymisestäni. Tietyllä tavalla valmentaja on esikuva.

Kerhon peräsimeen vielä takaisin?
Jalonen valmensi ennen HPK:ta Ilveksessä, Lukossa, Sportissa, Italian Alleghessa ja Englannin Newcastlessa. Hämeenlinnassa alkoi kuitenkin valmentajan ja joukkueen yhteinen menestystarina.

– Minulle jää hyvä maku HPK:sta, meni tämä kausi miten tahansa. Haluan kuitenkin vielä voittaa Kerhossa jotakin. Se on selvä päämäärä. Olen myös miettinyt ja keskustellut Lintumäen Harrin (HPK:n puheenjohtaja) kanssa, että joskus olisi kiva palata valmentamaan Hämeenlinnaan. Ritarisydän sykkii ja tunnen olevani jotain velkaakin HPK:lle, Jalonen miettii.

Hän sanoo suoraan, ettei olisi nykyisessä tilanteessaan ilman Kerhoa.

– Tänne tulin pystymetsästä. Harrilla ja Hietasen Heikillä oli joku intuitio palkkaamiseeni. Kaikki vaan napsahti kohdalleen. Olen usein miettinyt, onko kaikki ollut sattumaa tai ylemmän johdatusta. Toisaalta itse on mahdollisuus ja menestys ansaittava. Ei sitä vahingossa saa.