fbpx
Uutiset

Keskussairaala käännyttää osan potilaistaan Tampereelle

Kanta-Hämeen keskussairaala maksaa vuosittain Tampereen yliopistolliselle sairaalalle kymmenen miljoonaa euroa ostopalveluista. Tampereelle lähetetään lähinnä sellaiset potilaat, joita Hämeenlinnassa ei osata tai voida hoitaa.

Vuodenvaihteessa päivystyksestä käännytettiin yliopistosairaalaan ainakin pari ihmistä.

Nuori mies sairastui vuodenvaihteessa mononukleoosiin, kansankielessä pusutautiin, jonka oireita ovat muun muassa kurkun turpoaminen niin, että hengitys vaikeutuu. Potilas lähetettiin Hämeenlinnasta Tampereelle hoitoon, sillä Hämeenlinnassa ei asiantuntemus sillä hetkellä riittänyt.

Myös äskettäin Hattulassa puukotettua miestä hoidettiin keskussairaalan sijaan Taysissa.

Johtava ylilääkäri Markku Järvinen Kanta-Hämeen keskussairaalasta kiistää hoitokäytäntöjen muuttuneen. Hän ei ota kantaa yksittäistapauksiin, mutta sanoo, että työnjako keskussairaalan ja yliopistosairaalan välillä on selkeä.

– Taysiin tai muihin sairaaloihin lähetetään potilaita silloin, jos tapaus vaatii syystä tai toisesta yliopistosairaalan tasoista hoitoa. Toinen syy voi olla joskus se, että meillä ei ole kapasiteettia hoitaa potilasta. Sekin voi johtua monesta eri syystä. (HäSa)

Menot