Uutiset

Keskusta esittää kansallista ilmastorahastoa, jossa pohjana on valtion omaisuus ja johon kansalaisetkin voivat halutessaan sijoittaa

Puheenjohtaja Katri Kulmunin mukaan valtion tulee olla osarahoittajana kaikissa merkittävissä investoinneissa, joilla saadaan tehokkaasti vähennettyä päästöjä Suomessa ja edistettyä uuden teknologian käyttöönottoa.
Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan lapsilisiä pitää korottaa. Kuva: emil bobyrev
Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan lapsilisiä pitää korottaa. Kuva: emil bobyrev

Keskustan vaihtoehto ilmastopolitiikkaan on ”Vihreän teollisuuden ohjelma”.

– Valtion tulee olla osarahoittajana kaikissa niissä merkittävissä investoinneissa, joilla saadaan tehokkaasti vähennettyä päästöjä Suomessa ja edistettyä uuden teknologian käyttöönottoa täällä, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi puheessaan puoluevaltuustossa Kalajoella lauantaina.

Kulmunin mukaan Suomi tarvitsee seuraavana vuosikymmenenä miljardien investoinnit, jotta vähähiilisyyden ja päästöttömyyden tavoitteet saavutetaan.

– Tähän työhön voidaan luoda ”kansallinen ilmastorahasto”, jonka pohjana toimii valtion omaisuus ja johon myös kansalaisille tarjotaan mahdollisuus sijoitta.

Kulmunin mielestä ilmastopolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Hän muistutti, että viennistä elävän Suomen hyvinvoinnista luodaan merkittävä osa isojen kaupunkien ulkopuolella metalli- ja konepajoissa, sahoissa ja paperitehtaissa.

– Miksi julkisessa keskustelussa tarjotaan syyllisen viittaa juuri heille, jotka viime kädessä hiilinieluja kasvattavat meidän tavallisten pulliaisten kulutettavaksi, metsänomistajia ja maanviljelijöitä.

Elinkeinoministeri Kulmunin mukaan nykyinen hallitus nojaa tavoitteissaan kahteen asiaan: vahvaan työllisyyteen ja vastuulliseen ilmastopolitiikkaan.

Edelleen yli kaksisataatuhatta työttömänä

Kulmuni sanoi, että Suomen talous on paremmassa kunnossa kuin neljä–viisi vuotta sitten, mutta korjattavaa silti riittää.

– Jotain on edelleen pielessä, kun yli kaksisataatuhatta suomalaista on yhä työttömyyden ikeessä ja vielä enemmän kokonaan työelämän ulkopuolella. Samaan aikaan monella työntekijällä elämä tuntuu käsistä lipuvalta saippuapalalta.

Kulmuni oli huolestunut, että minän rinnalta on tippunut pois me eli yhteisvastuu.

– Tällainen kapitalismi ruokkii eriarvoisuutta ja osattomuutta. Myös monesta suomalaisesta tuntuu, että rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja tavalliset, kovaa työtä tekevät ihmiset maksavat.

Työelämän sääntelyn pitää ottaa huomioon etätyö ja teknologia

Kulmuni pohti puheessaan onko nykyinen työelämän sääntely ajan tasalla ja ottaako se huomioon teknologian ja etätyön tarpeet, kannustaako tarjoamaan ja vastaanottamaan työtä ja mahdollistaako se myös pienten yritysten menestymisen.

– Yhä useampi työllistää itse itsensä tai toimii sekä yrittäjänä että palkansaajana.

Kulmunin mukaan yksinyrittäjien, parturikampaajien ja kirvesmiesten pitää pärjätä niin sairastuessaan kuin eläkkeelläkin.

Hän puhui myös paikallisen sopimisen ja uusien nuorten yrittäjien puolesta.

– Keskustalla on pitkät perinteet osuustoiminnasta, jossa bisnes ja kestävät arvot on sovitettu yhteen. Osuustoiminnan arvot on nostettava vahvemmin taloudellisen toiminnan keskiöön.

Lapsilisien korotusta etenkin pienituloisimmille perheille kannatettiin

Keskusta esittää myös korotusta lapsilisiin. Kulmuni sanoi, että keskusta haluaa poistaa lapsiperheköyhyyden Suomesta.

– Kysyimme keskustan nettisivujen viikon kysymyksessä tällä viikolla, miten lapsilisien korotukset tulisi kohdistaa. Eniten kannatusta sai vaihtoehto: pienituloisimmille perheille, Kulmuni kertoi puoluevaltuustolle.

Kulmuni kiitti pääministeri Antti Rinnettä (sd.) kannustavista kommenteista ja sdp:n myönteisestä suhtautumisesta lapsilisien korotukseen.

– Toivottavasti saamme aikaan yhteisen näkemyksen kaikkien puolueiden kesken yli hallitus–oppositio-rajan.

Kulmuni korosti keskustan asemaa äärilaitojen välissä

Kulmuni korosti puheessaan monessa kohtaa, että keskustalla on oma politiikka äärilaitojen välissä.

– Me emme tulevaisuudessakaan sovi vasemmisto–oikeisto-jakolinjalle, eivätkä sovi muuten suomalaisetkaan, hän määritteli puoluettaan.

– Keskustalaiset on isänmaallista porukkaa ja samalla kansainvälisiä. Nimittäin Suomen asioiden hoitaminen onnistuu vain yhteistyöllä. Siksi laitojen ”rajat kiinni vai rajat auki” on lähtökohtaisesti kertakaikkisen väärä ja tosiasiallisesti mahdoton valinta Suomen kaltaiselle maalle.

Talouspolitiikassa keskusta kulkee Kulmunin mukaan äärilaitojen välillä.

– Myös taloudessa tarvitaan kolmas tie, joka on vaihtoehto kylmälle, yhteisvastuun ja ihmisen unohtavalle kapitalismille tai sille sosialismin pakkovallalle.

Kulmunin mukaan kilpailukyky ja välttämättömyys tarvitsevat myös muita hyveitä rinnalleen.

– Onnistumista pitää mitata myös sillä, miten edistämme onnellisuutta ja osallisuutta, vahvistamme yhteiskunnan tasa-arvoa, löydämme tasapainon ympäristön kanssa ja turvaamme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden.