Uutiset

Keskustan sisällä kytevä pesäke

Puolueista keskusta totuttelee elämään oppositiossa, sivussa poliittisen vallan ytimestä. Tilanne ei ole uusi, silti se koettelee. Kahdeksan vuotta pääministeripuolueena on nyt puolueen historiaa.

Keskustan eduskuntaryhmä valitsi ryhmän puheenjohtajaksi Kimmo Tiilikaisen, 44. Kolmannen kauden edustaja vaikutti hetken ympäristöministerinä, kun Paula Lehtomäki oli äitiyslomalla.

Tiilikainen nousi ryhmän johtoon äänestämällä. Tässä ei ole sinänsä ihmettelemistä: kun tehtävään on monta pyrkijää, äänestys mittaa oikeudenmukaisesti ja demokraattisesti näiden kannatuksen.

Erikoista oli sen sijaan tapa, jolla puoluejohtaja Mari Kiviniemi puuttui valintaan. Kansanedustaja Mauri Pekkarinen kertoi julkisuudessa, että Kiviniemi vaati esiin uusia kasvoja, ja tästä syystä Pekkarinen heitti pyyhkeen kehään.

Kaikissa puolueissa pääsääntö on, ettei puoluejohto puutu eduskuntaryhmän tekemisiin – ei varsinkaan ratkaisuihin, jotka kuuluvat eduskuntaryhmälle. Ryhmän puheenjohtaja valinta kuuluu kiistatta niihin.

Kiviniemen maali oli Pekkarinen. Vetoaminen uusiin kasvoin oli näin ase keskustan edelleen vahvaa veteraanipoliitikkoa vastaan. Kiviniemi järjesti itselleen tilaa: Tiilikainen ei hänelle ole uhka julkisuuspelissä.

Kiviniemi käytti kovaa korttia. Tyylipisteiden jakaminen on asia erikseen, mutta puoluejohtaja tiesi mitä teki: hän sai tahtonsa läpi.

Nurinoitta päätös ei syntynyt. Keskustalaiset arvostelevat Tiilikaisen valintaa suorin sanoin puolueen äänenkannattajassa Suomenmaassa. ”Valinta tehty, pulinat pois” -sääntöä ei puolueessa kunnioiteta.

Jälkipuheet ryhmänjohtajan valinnasta on sittenkin sivupolku. Vaalien murskatappio jätti keskustalaisten sieluun vammoja, jotka kipuilevat.

Keskusta on jakautunut kahtia. Osa keskustalaisista näkee Kiviniemen edustaman liberaalisuuden syyksi puolueen syöksyyn. Liberaalit varoittavat puoluetta kääntämästä selkää Euroopalle ja kaupungeille, jossa äänestäjien määrä kasvaa.

Keskustan tulisi löytää yksi yhteinen linja oppositiossa. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Puoluejohdon asema on kuitenkin vakaa, vallasta keskustassa ei sentään taistella.

Tiilikaisen avaussanat ryhmän johdossa eivät yllättäneet. Hallitus saa hänen mukaansa keskustasta vastaan tiukan ja vastuullisen oppositiopuolueen.

Puolue joutuu tosiasiassa käymään kahden rintaman sotaa. Sen on lyötävä myös pääoppositiopuolue perussuomalaiset.

Kumpi puree suomalaisiin äänestäjiin, keskustalainen vastuullisuus vai soinilainen kansankosiskelu?

Keskustan linjaa testaavat kuntavaalit ensi vuoden syksyllä. Menestys kertoo väliaikatuloksen keskustan ja perussuomalaisten keskinäisestä kamppailusta.

Mari Kiviniemellä ei olisi oikein varaa kuntavaaleja hävitä.