Uutiset

Keva maksaa jälleen kovia erorahoja

Kuntien eläkerahoja hallinnoiva Keva vaihtaa jälleen toimitusjohtajaa. Yhtiö ilmoitti torstaina, että Jukka Männistö eroaa tehtävästään vain runsaan vuoden jälkeen. Männistön potkujen syyksi ilmoitettiin luottamuspula.

Kevan hallituksen puheenjohtaja, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen kertoo, että Männistön erottaminen on ”erittäin valitettavaa”. Männistön johdolla Keva teki viime vuonna kelpo tuloksen. Sijoitusten tuotto nousi liki yhdeksään prosenttiin. Samalla Männistön johdolla yhtiö uudisti johtamisjärjestelmänsä.

Nimenomaan johtaminen kuitenkin koitui toimitusjohtajan turmioksi.

– Voin sanoa, että Männistön johtamistapaan ja toimintaan liittyy seikkoja, jotka johtivat epäluottamukseen, Ikonen kuvailee.

Liittyikö toimitusjohtajan toimintaan väärinkäytöksiä?

– En lähtisi siihen tuollaisesta kulmasta.

MÄNNISTÖN EDELTÄJÄ Merja Ailus sai yli 300 000 euron erorahan, jota kritisoitiin laajasti. Sen jälkeen Kevassa tiukennettiin etuisuuksia. Erorahaakaan ei Männistön sopimukseen määritelty.

Sellainen hänelle kuitenkin napsahtaa. Ikonen kertoo, että eroamiseen liittyvissä neuvotteluissa yhtiön hallitus ja Männistö sopivat korvauksesta, joka vastaa noin puolen vuoden palkkaa.

– Se perustuu tässä tilanteessa kokonaisvaltaiseen harkintaan, Ikonen perustelee.

MÄNNISTÖ LOPETTAA työt välittömästi, mutta nauttii palkkaa puolen vuoden irtisanomisajan verran. Männistön tuloilla se tarkoittaa noin 111 000 euroa. Eroraha tuplaa potin. Kun summaan lasketaan vielä muun muassa lomarahat, Männistö kuittaa Ikosen arvion mukaan noin 280 000 euroa.

Ikonen kiistää, että Kevan toimintakulttuurissa olisi vikaa.

– Tämä on hyvin erilainen tapaus (kuin Ailuksen ero). Siinä mielessä on melkein sattumaa, että yhtiöön on osunut kaksi tällaista tilannetta.

Asiasanat