Kolumnit Uutiset

Kevyesti Turun verran koettavaa

Kaikki eivät voi syntyä Hämeenlinnassa, mutta onneksi tänne voi muuttaa. Miten hieno mainoslause!

Valitettavasti siinä luki oikeasti ”Turussa”. Kokosivun ilmoitus oli nykyisen pääkaupungin Sanomissa hiljattain.

Turku on Suomen oma Ruotsi. Sille nauretaan, mutta salaa me kaikki haluaisimme asua siellä.

Kaupunkien kilpailu muuttajista ja matkailijoista kovenee vaan. Taloustutkimuksen tuoreessa kyselyssä suomalaisten eniten arvostamat matkailukaupungit ovat Tampere, Porvoo ja Turku. Imagoa mittaavan yleisarvosanan keskiarvo oli 7,97 (asteikolla 4–10). Hämeenlinnan sijoitus 36 paikkakunnan joukossa oli 17., yksi heikompi kuin toissa vuonna. Arvosana 7,88 on tyydyttävä, mutta ei kasimiikkaan tyytyä voi.

Vaikka väki onkin kaikkien yhteiseksi huolenaiheeksi vähentynyt, on hämeenlinnalaisia yhä liki 68 000. Mikä meitä täällä pidättelee?

Vertaileminen avaa aina silmiä, onhan se ihmiselle mitä luontaisinta toimintaa. Vilkaistaanpa lähemmin, mikä Turun omakehussa haisi.

”Turun yliopiston kampus ulottuu Kupittaan tiedepuistoon.” Hattelmalan maisemapelloille piti tulla Rakennustietokeskus, eräänlainen pysyvä asuntomessualue, mutta nytpä nouseekin hyvää vauhtia Visamäkeen Hamk:n korkeakoulukeskus. (On nuorisollamme kaksi yliopistoakin, mutta ne ovat hieman syrjemmässä, Mansessa ja Stadissa.)

”Turun tuomiokirkko – Suomen pisin tie alttarille.” Hämeenlinnassa on viisi keskiaikaista kivikirkkoa. Niissä matka vihille ei ole niin pitkä, että ehtisi katumapäälle.

”Tervetuloa Keskiaikaisille markkinoille!” Niinpä, Linnanpuistoomme. Yhtiömuotoon siirtynyt Hämeen Keskiaikamarkkinat aikoo kasvaa entisestään.

”Suomen Joutsenen kotipesä.” Mutta meillä pääsee liikkuviin aluksiin. Ankkuroidut laivat meillä viedään jätteenkäsittelyalueelle.

”Kihlat lukkoon Teatterisiltaan.” Tarkkana nyt, ettei tämäkin silta notkahda Myllysillan tavoin! Meidän rauta(tie)siltamme kantaa ryhdikkäänä niin junat kuin Rantareitin kiertäjät. Kihlalukkojakin sillan verkossa on jo kymmenittäin.

Linna. Aiheetta enempään. ”Logomo”. Verkatehdas kuittaa. ”Wäinö Aaltosen museo”. Engelin ja Lohrmannin makasiinit eivät kalpene.

Turku, ihan kiva, mutta… Jossettei senttäs mentäis sinne. Opiskellaan ensin kotokaupunki ja opetellaan mainostamaan sen aarteita estoitta muillekin.

Tuoreimpia artikkeleita