Kolumnit Uutiset

Keynesin perilliset kurmottavat kurjistajia

Läväytetään kärkeen natsikortti pöytään.

Jos jollain on nimittäin unohtunut, mitä Saksassa tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen, niin pieni muistutus voittajien vallankäytöstä on paikallaan. On hyvin ymmärrettävää, että Euroopan raunioittaneen sodan häviäjille haluttiin kostaa viimeisen päälle. Mahdottomat rauhan ehdot, kansakunnan kurjistaminen ja ennen kaikkea toivottomuus antoivat sitten lyhyessä ajassa Hitlerille avaimet käteen.

Sittemmin EU on paikkaillut sitä seuranneiden tapahtumien haavoja. Tarkoitus on ollut sitoa maanosan valtiot niin tiukasti toisistaan riippuvaisiksi talouden ja vaihdannan sitein, että sota olisi mahdoton ajatus.

Kreikan ja monen muun etelän kriisimaan osalta maailmansotien opetukset ovat jäämässä unohduksiin.

Kansan raivo korruptoituneita huijarivaltioita kohtaan on kanavoitunut ihan vastuullisten poliitikoiden kautta tuhoisana talouspolitiikkana. Niin olisi tapahtunut ilman oikeistopopulististen ja äärikansallisten puolueiden nousuakin, mutta totta kai niille kyse on mitä parhaasta polttoaineesta.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin uusliberaalin talousteorian liian pitkään jatkuneesta voittokulusta, joka tiivistyy eurooppalaisessa talousdebatisssa austerityn käsitteeseen. Sillä tarkoitetaan äärimmäistä talouskuria, karuutta, kovuutta ja ankaruutta.

Austerity on ollut helppo myydä äänestäjille. Totta kai Kreikkaa pitää rangaista leväperäisyydestä ja epärehellisyydestä, muutenhan ei mikään muutu?

Ongelma on vain siinä, että nyt rangaistaan koko kansaa, kun järkevää olisi keskittyä korjaamaan ne virheet, joita on pitkään tehty ja luoda mahdollisuus tulevaisuudelle. Ihmeen vähän on puhuttu siitä, että Kreikalla on historiallisen kehityksen ja Turkki-konfliktien seurauksena yhä aseissa yksi maanosan suurimmista armeijoista, jonka asehankintoihin maan äärimmäinen taloudellinen kurjistaminen ei näytä vaikuttavan.

Vaikka asekauppa on Saksan ja Ranskan taloudelle elintärkeää, pitäisi varmaan hälytyskellojen soida, kun yhdistetään helkkarinmoinen asearsenaali uusnatsien nousuun ja kansan radikalisoitumiseen yhteiskunnan perusrakenteiden romahtaessa…

Austerity voi jossain määrin toimia, jos yhteiskunta on vakaa, kuten vaikka Islannissa. Kreikassa on nähty, että se vain kiihdyttää työttömyyden ja kurjistumisen kierrettä.

Katolisessa maailmassa puhutaan mea culpa -tunnustamisesta, kun myönnetään omat virheet ja jättäydytään jumalan armoille. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard teki suoranaisen mea maxima culpan, kun myönsi työnantajansa pitkään noudattaman talouslinjan virheet pari viikkoa sitten.

Maailmalla onkin alettu kuuntelemaan herkemmällä korvalla taas jälki-keynesiläisiä taloustieteilijöitä, kuten juuri Suomessa vieraillutta James K. Galbraithia.

Keynesiläisyys perustuu valtioiden rooliin suhdanteiden tasaajina. Ongelma on tietysti se, että hyvinä aikoina poliitikot ja kansa eivät muista tai halua laittaa rahoja säästöön, tasata tuloja ja niin edelleen.

Mutta se ei ole kaiketi Keynesin tai toimivan teorian vika?

Päivän lehti

28.3.2020