Julkaistu: 04.10.2017 13:52
-
Päivitetty: 04.10.2017 15:12

Jukka Jalonen avaa päätöstä palata Leijoniin: Tähän oli monta syytä

Jukka Jalonen palaa Leijonien päävalmentajaksi ensi keväänä. Jalonen on tehnyt jääkiekon a-maajoukkueen valmentamisesta kahden vuoden sopimuksen, joka kestää kevääseen 2020.

Hämeen Sanomat tavoitti Jalosen kommentoimaan tuoreeltaan päätöstään palata Leijoniin.

– Tähän oli monta syytä. Leijonien valmentaminen on kuitenkin sellainen juttu, että se ei tavallaan ole normaali jääkiekkojoukkue. Se on maan isoin ja siellä on maan parhaat pelaajat, samalla se on kunnia-asia. Tuollaista ryhmää kun pääsee valmentamaan, se kiinnostaa aina, Jalonen sanoo.

Leijonissa valmistaudutaan isoon sukupolvenvaihdokseen. Jalonen myöntää, että se kiinnostaa häntä.

– Uusi sukupolvi, joka on vähän erilainen kuin vanhempi, kiehtoo minua valmentajana. Moni on lyömässä läpi NHL:ssä, ja on hienoa päästä ainakin osaa heistä valmentamaan.

Jalosen mukaan sopimusneuvottelut kestivät kuukauden päivät. Vaihtoehtona oli myös loppuun saakka jatkaa nykyisessä pestissä Jokereissa, jonka Jalonen on saanut lentoon. Jokerit viilettää KHL:ssä tällä hetkellä 10 ottelun voittoputkessa.

– Sieltä heitettiin pallo minulle. Liitto tarjosi sopimusta ja mietin asiaa, kunnes tein lopullisen päätöksen. Jokereilla oli tieto siitä, mikä on homman nimi ja hekin tarjosivat jatkosopimusta, Jalonen paljastaa.

– Tämä oli vaikeaa, kun oli Jokerit tässä mukana. Olen nauttinut valmentaa Jokereissa. Ei voi moittia, kun pääsee luotsaamaan EHT-tason joukkuetta, se on unelmahomma seurajoukkuetasolla. Mutta päätös kallistui maajoukkueen suuntaan, sille oli vaikeaa sanoa ei.

Jalonen on toiminut Leijonien päävalmentajana vuosina 2008-2013. Jalonen uskoo, että aiempi kokemus Leijonien peräsimestä toimii hänen ja joukkueen eduksi.
 
–  Siitä on hyötyä, että on ollut niissä paikoissa aikaisemminkin. Hyviä asioita tuli tehtyä jo, mutta aina voi tehdä paremminkin. On etu, että tuntee jo kansainvälisen maailman, se on tietysti iso asia. Luottamusta ei tarvitse rakentaa kaikkien kanssa, Jalonen pohtii.

– Kun pesti alkaa, se on kuin kotiin palaisi. Se varmasti myös edesauttaa prosessia.

Suuria linjauksia esimerkiksi pelitavan suhteen Jalonen on vielä haluton tekemään.

– En vielä ala linjaamaan mitään, kun olen vielä Jokereiden päävalmentajana. En halua ottaa kantaa sen enempää, Jalonen sanoo.

– Mutta varmasti on selvää, että tuskin kukaan päävalmentaja rupeaa mitään radikaalia uutta keksimään. Miten Jokerit pelaa tällä kaudella, niin eiköhän sen suuntaisesti maajoukkuekin tulee pelaamaan.

Jalonen on ainoa suomalainen valmentaja, joka on päävalmentajana voittanut kaksi maailmanmestaruutta. MM-kultaa hän voitti Leijonissa keväällä 2011 Bratislavassa. Nuorten Leijonien peräsimessä hän voitti kultaa MM-kotikisoissa tammikuussa 2016.

Hämeenlinnassa Jalosella on ikuinen paikka, sillä hän valmensi HPK:n ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa keväällä 2006.

Liigakauteen lähdettiin uho päällä siellä täällä. Urheilulehti (ent. Urheilusanomat) julisti liigalehtensä kannessa uhmakkaasti: Kaasu pohjaan! Epäjääkiekkoilullisessa kansikuvassa poseerasi varman tulevan mestarin konkarikukkopoika Kristian Kuusela.

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki painottaa menestysnäkymiä tukipäätösten suhteen. Kuva: Jarno Kuusinen

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on tehnyt uuden talvilajien tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset talvilajien tukipäätökset. Huippu-urheiluyksikkö jakoi talvilajien tehostamistukea yhteensä 2 011 600 euroa ja talviparalajien tukea 80 000 euroa.

Kuten jo tiedetään, Leijonien päävalmentajaksi palaavan Jukka Jalosen valmennustiimiin kuuluu jatkossa Kärppien mestarivalmentaja Mikko Manner, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen ja KooKoon maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen.Jalosen Leijona-valmennustiimin suhteen jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvon

Nuoret Leijonat julkisti valmennustiiminsä hiljattain. Yllättävin nimitys oli Tuomo Ruudun valinta apuvalmentajaksi päävalmentaja Jussi Ahokkaan vetämään tiimiin.Ruudulla, entisellä NHL-pelaajalla, ei ole aiempaa valmentajakokemusta.Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen ei ymmärrä Kiekkokiuas-studio