Julkaistu: 25.11.2017 20:58
-
Päivitetty: 25.11.2017 22:04

HPK:n tehomies siirtyy ensi kaudeksi TPS:ään

Oula Palve ei kiekkoile tämän kauden jälkeen enää HPK:ssa.

Hämeen Sanomien tietojen mukaan Palve siirtyy ensi kaudeksi TPS:ään. Hämeen Sanomille kerrotaan yhdeksi siirron syyksi se, että HPK ei pystynyt kilpailemaan turkulaisseuran tarjouksen kanssa.

25-vuotias keskushyökkääjä on tällä kaudella tehtaillut 22 pelaamassaan ottelussa tehot 7+6=13.

Palve on seitsemällä maalillaan HPK:n toiseksi paras maalintekijä ja 13 pisteellään kolmanneksi paras pistemies.

HPK:n liigajoukkueen harjoituskausi sai perjantaina mahtialun, kun hämeenlinnalaiset kurittivat Valkeakoskella jo viime harjoituskaudelta tuttua KHL-joukkue Sibir Novosibirskiä 5–1.HPK oli ottelussa niskan päällä, mitä edesauttoi maalivahti Emil Larmin huippuottelu.

Kiekkokiukaan kauhukaksikko Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen palasivat sorvin ääreen Pitsiturnauksessa hahmotellen kuuden joukkueen – Pelicansin, TPS:n, Ässien, Sportin, Jukureiden ja turnausisäntä Lukon – tilannetta kauden alla.Pitsiturnaus ei anna koko kuvaa joukkueiden voimasuhteista, mutta

Vuosi sitten Matias Porseland (oik.) oli alusta asti mukana HPK:n edustusjoukkueen jääharjoittelussa Robert Leinon (vas.) ja kumppaneiden kanssa. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK:n puolustaja Mathias Porseland ei ole liigaseuran uuden harjoituskauden ensimmäisellä viikolla harjoitellut edustusjoukkueen kanssa. Sen sijaan Porseland on luistellut U20-joukkueen kanssa.