Julkaistu: 14.02.2018 19:21
-
Päivitetty: 15.02.2018 06:25

Liigan puheenjohtajalla merkillinen kaksoisrooli

  • Heikki Hiltunen pelaa kaksilla korteilla Liigan ja Sportin puheenjohtajana. Kuva: Timo Annanpalo
    Heikki Hiltunen pelaa kaksilla korteilla Liigan ja Sportin puheenjohtajana. Kuva: Timo Annanpalo
  •  Kuva:
    Kuva:

Vaasan Sport on murheellinen näytelmä siitä, mitä seuraa, kun tappioilla ei ole enää merkitystä Liigassa.

Joukkue on ollut tällä kaudella selvästi Liigan heikoin ja saanut pisteitä vain luokattomalla 0,96 pisteen keskiarvolla. Lisäksi joukkue aloitti hiljattain tyhjennysmyynnit. Se on talouspuolella ymmärrettävää, onhan mahdollisuudet pudotuspeleihin menneet jo aikoja sitten – eikä karsintojen puuttuessa paniikkia putoamisesta Mestikseen ole olemassa.

Liigan kannalta valtavaksi kasvaneet erot kärjen ja häntäpään välillä on kuitenkin valitettavaa katseltavaa koko tuotteen kannalta.

 

Sport on osoittanut paitsi kaukalossa, myös sen ulkopuolella, että se on SM-liigan heikoiten hoidettu organisaatio, eikä sillä ole ollut muuta arvoa Liigalle paitsi heikentävää.

Sen todentamiseksi riittää oikeastaan vain tällä kaudella tapahtuneet asiat.

Ultras 06 -faniryhmä vaati Liigan kovapalkkaisimpiin kuuluvan, mutta epäonnistuneen päävalmentajan Tomek Valtosen irtisanomista ja seura poisti lakanan katsomosta. Se aiheutti kohun ja riitaa kannattajien sekä seuran välillä.

Sportin kannattajien turhautumisen ymmärtää. Heitä on koeteltu, sillä joukkueen rungon kokeneet pelaajat ovat poistuneet. Päävalmentaja Valtosen ympärillä on myös vaihtunut pelaajien lisäksi valmentajia pitkin matkaa moneen kertaan – ja sisäpiirissä syyksi on esitetty juuri Valtonen. Samalla Valtonen heikkoihin valmentajasaavutuksiinsa nähden on Liigan kovapalkkaisimpia valmentajia, vaikka hän ei ole kyennyt luomaan Sportille mitään kilpailuetua.

Sportin uskottavuus ei ole juuri nyt ainoastaan nolla, se on miinus.

Lisäksi asiassa on se ongelma, että oma yhteisö Vaasassa on tullut sumutetuksi.

 

Sport Oy:n hallitus linjasi joulukuussa Ilkassa puheenjohtajansa Heikki Hiltusen suulla, että tyhjennysmyyntejä ei tule.

Tiistaina joukkue kuitenkin myi ulkomaalaishankintansa Sam Povoroznioukin ja Michael Parksin ja aiemmin joukkueesta on jo lähtenyt kesken kauden Markus Nenonen, Ville Viitaluoma, Rasmus Rinne, Filip Riska ja Markus Kankaanperä.

Jollain tavalla onkin hullunkurista, että pahiten Liiga-tuotetta kohden tyhjennysmyynneillään pyllistää juuri Liigan puheenjohtaja – ja samalla Hockey-Team Vaasan Sport Oy:n puheenjohtaja – Heikki Hiltunen.

Jos olisin Hiltunen, minua hävettäisi.

 

Karsinnoista viime aikoina ei ole enää riittänyt puhetta samalla tavalla kuin viime aikoina. Syy on, että moni jo menettänyt toivonsa sen suhteen, että tilanteeseen olisi odotettavissa muutosta.

Siihen yksi syy on, että Liigassa puheenjohtajan nuijaa heiluttaa juuri Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen.

On Liigan kannalta murheellisinta, että viime vuosien kuohuttavimmat pelit on käyty kabineteissa. Esimerkiksi Sportin vaiheilla on ollut tammikuun tasaus -kohua ja seura ylipäätään nousi myrskyisällä kabinettipäätöksellä Liigaan.

Kun puhutaan siitä, pitäisikö karsinnat palauttaa, Hiltunen on kuitenkin ollut itse äänessä, mutta toistaiseksi kerännyt vain poliittisia irtopisteitä.

Hiltunen on aiheen vaiheilla flirttaillut ja ilmoittanut, että hän kyllä olisi niiden kannalla. Siihen ei vain moni usko – perustellusti.

Hiltunen meni jopa niin pitkälle, että puhui julkisesti, että Liigassa oltaisiin valmiita jopa harkitsemaan joukkuemäärän supistumista.

– Kävimme keväällä osakaskokouksessa keskustelua, jossa yhteinen ja hyvin yksimielinen lähtötilanne oli se, että mieluummin näkisimme joukkuemäärän supistuvan kuin kasvavan, Hiltunen kommentoi neuvottelutilannetta Liigan näkökulmasta aikoinaan MTV Sportille.

 

Jokainen voi miettiä itsekseen, kenen etua Sportin ja Liigan puheenjohtaja Hiltunen kaksilla korteilla pelatessaan nyt ajaa.

Onkin merkillistä, että Hiltusen jääviyskysymyksestä ei ole noussut enempää keskustelua.

Esimerkiksi Ari Lahti erosi välittömästi Palloliiton puheenjohtajuuden johtaneen valinnan jälkeen KuPSin hallituksesta ja puheenjohtajan roolista.

Yksi asia on sentään varmaa, Liigan puheenjohtajaksi valittiin paras mies, tosin vain siitä syystä että Hiltunen oli ainoa hakija.

Kysymys kuuluu: Jos Liiga on aidosti tosissaan pohdinnoissaan sarjajärjestelmän uusimisesta, ajattelisiko Hiltunen siinä kohtaa Liigan ja suomalaisen jääkiekon etua?

Se on jokaisen harkinnassa oleva makuasia. Se ei ole, että Hiltusen johtama Sport olisi juuri se joukkue, jonka tulisi olla liipaisimella.

Kristian Vesalainen löi itsensä läpi Liigassa HPK:n paidassa. Kuva: Pekka Rautiainen

Puhelimeensa vastaava Winnipeg Jetsin pelaajakehityksen koordinaattori Jimmy Roy pyytää ensimmäiseksi anteeksi.Syy on se, että hän ei voi kommentoida millään tavalla HPK:ssa viime kaudella läpimurtonsa Liigan eturivin pelaajaksi tehneen Kristian Vesalaisen sopimustilannetta.19 vuotta heinäkuun ensim

Kuva: Esko Tuovinen

HPK Liiga oy ratkaisi pitkään vellonneen urheilujohtajakysymyksen palkkaamalla tehtävään Mika Toivolan.47-vuotias Toivola on toiminut urallaan urheilutoimenjohtajana Porin Ässissä vuosina 2011-2016 sekä päävalmentajana Ässissä, Lukossa ja Pelicansissa.HPK Liiga oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti V

Saksan kannattajat olivat suunniltaan pudotessaan jatkosta jalkapallon MM-kisoissa. Kuva: OMER MESSINGER

Suomalaisessa urheilukeskustelussa on juonne, jonka piirissä asetetaan – ennen muuta kannattajia mutta myös urheilujournalisteja tarkoittava – urheilua koskeva tunteellinen suhtautuminen vastakkain analyyttisen orientaation kanssa.

Juuse Saros suhtautui maltillisesti valintaansa NHL:n tulokastähdistöön. Kuva: Jaylynn Nash/Icon Sportswire

Nashville Predatorsin Juuse Saros sai juhannusviikolla arvokkaan tunnustuksen kuluneesta NHL-kaudestaan, kun hänet valittiin NHL All-Rookie Teamin maalivahdiksi.Valinnan tekee vuosittain NHL-toimittajien yhdistys PHWA (Professional Hockey Writers' Association). Kuuden pelaajan joukkue on nimetty kau