Julkaistu: 22.05.2018 14:29

Nyt puhuu yllätyssiirron Tapparaan tehnyt Niklas Bäckström

Tiistai posautti ilmoille todellisen yllätyssiirron Liigassa, kun 40-vuotias maalivahti Niklas Bäckström siirtyy Liigan viime vuosien kestomenestyjäseura Tapparaan yksivuotisella sopimuksella.

Bäckström pelasi kaksi viime kautta HIFK:ssa, jossa Bäckström ajautui kuitenkin ulkokehälle.

Alkoi olla selvää, että urallaan 413 NHL-ottelussa torjunut Bäckström ei tulisi pelaamaan jatkossa HIFK-paidassa.

– Seuran slogan on En gång IFK alltid IFK, mutta en löydä HIFK:n toiminnasta niitä arvoja viime vuosien ajalta. Mutta voin syyttää myös itseäni siitä, että en ole tämän puolentoista vuoden aikana onnistunut pelaajana enkä omistajana edistämään niitä arvoja, urheilujohtamistakin kovin sanoin suominut Bäckström totesi Ilta-Sanomille tammikuussa.


Bäckströmin uran jatkuminen oli harkinnan alla, mutta kun Tappara tarjosi mahdollisuutta, päätös uran jatkosta tapahtui nopeasti.

– Kun Tappara tuli mukaan kuvioihin, ei tarvinnut miettiä. Pohdin pitkään olenko valmis tekemään sen työmäärän, että olen henkisesti ja fyysisesti valmis kauteen. Kun selvisi itselle, että olen siihen valmis, aloin kartoittaa vaihtoehtoja, Bäckström paljastaa nyt Hämeen Sanomille.

Kuinka paljon uran jatkumisen vaakakupissa painoi se, että Bäckström halusi kirjoittaa komean uransa viimeisen luvun toisella tavalla kuin mihin se olisi HIFK:ssa jäänyt?

– En tiedä painoiko se sillä tavalla. Olen ollut etuoikeutettu saadessani pelata jääkiekkoa, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Ei jääkiekkoa kohtaan olisi jäänyt katkeruutta vaikka asiat olisivat menneet toisella tavalla. Enemmänkin näin tämän haasteena ja mahdollisuutena. Nyt saa mahdollisuuden menestyä.

– Aina kun hyppää kaukaloon, haluaa saavuttaa jotain. En sillä lailla näe, että lähtisin kauteen niin, että olisi jotain näyttämisen halua. Niin kaudesta tulisi lähinnä raskasta.


Bäckström tulee muodostamaan mielenkiintoisen maalivahtitandemin Tapparassa Christian Heljangon, 21, kanssa. Heljanko ei koskaan saanut läpimurtoa tehtyä uransa alussa HIFK:n Liiga-joukkueessa, mikä muistuttaa myös paljon Bäckströmin itsensä uran alkutaivalta Liigassa.

– Molemmat voimme auttaa toisiamme. Heljanko pelasi jo viime kaudella loistavan kauden ja hänellä on valtavasti potentiaalia. Toivon, että pystyn häntä auttamaan ja antamaan neuvoja. Mutta maalivahtityöskentely on tiimityötä ja varmasti voin saada hyviä neuvoja myös häneltä. 

Liigakauteen lähdettiin uho päällä siellä täällä. Urheilulehti (ent. Urheilusanomat) julisti liigalehtensä kannessa uhmakkaasti: Kaasu pohjaan! Epäjääkiekkoilullisessa kansikuvassa poseerasi varman tulevan mestarin konkarikukkopoika Kristian Kuusela.

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki painottaa menestysnäkymiä tukipäätösten suhteen. Kuva: Jarno Kuusinen

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on tehnyt uuden talvilajien tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset talvilajien tukipäätökset. Huippu-urheiluyksikkö jakoi talvilajien tehostamistukea yhteensä 2 011 600 euroa ja talviparalajien tukea 80 000 euroa.

Kuten jo tiedetään, Leijonien päävalmentajaksi palaavan Jukka Jalosen valmennustiimiin kuuluu jatkossa Kärppien mestarivalmentaja Mikko Manner, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen ja KooKoon maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen.Jalosen Leijona-valmennustiimin suhteen jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvon

Nuoret Leijonat julkisti valmennustiiminsä hiljattain. Yllättävin nimitys oli Tuomo Ruudun valinta apuvalmentajaksi päävalmentaja Jussi Ahokkaan vetämään tiimiin.Ruudulla, entisellä NHL-pelaajalla, ei ole aiempaa valmentajakokemusta.Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen ei ymmärrä Kiekkokiuas-studio