Uutiset

Kielipoliisi ja rappion etiäinen

Nykyään kaikki palstat ja plakaatit kukkivat yhdyssana- ja muita kirjoitusvirheitä, joten kokeilenpa minäkin.

Näin: Vittu tää juttu on vituttanu mua jo kkmääriä. Alkaa oikeesti menemään hermot. Näyttää sille, että meidän kieli työläisten työ kalut on kohta pistetty päreiks.

Nyt paluu sääntöjen kehtoon. Päreitä tehdään, jotta suomen kieli vapautuisi ”turhista” säännöistä. Tai, kuten kirjailija Hannu Raittila asian ilmaisee, ”normeja vahtivasta tarkastusajattelusta”.

Suomen kielen säännöistä on viime aikoina taitettu peistä muun muassa Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla. Äänessä ovat olleet ainakin kirjailija Raittila, suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori Ritva Hartzell ja kielentutkijat.

On puhuttu muun muassa kaksoispassiivin (”ollaan tehty”) hyväksymisestä yksinkertaisen passiivin (”on tehty”) rinnalle. Lisäksi on kantautunut karmeita huhuja siitä, että nykyään olisi ookoo kirjoittaa ”alkaa tekemään” ja ”maistua jollekin”.

Molemmat ovat mielestäni rikoksia.

Mitä tämä meihin kuuluu, vinkuvat nyt ihmiset, jotka eivät työkseen kirjoita tai opeta suomea. Taatusti kuuluu. Kielestä vouhkaaminen ei ole yksin kulttuuri- ja kieliammattilaisten asia.

Kielen köyhtyminen koskee jokaista. Yhdyssanoja eivät enää osaa edes kaikki kielenopettajat ja ammattikirjoittajat, saati muut pulliaiset.

Ritva Hartzellin mukaan nykynuorison kieli on tikkukirjaimin tuherrettua sekamelskaa, jossa vilkkuvat anglosaksinen nettikieli, kaoottinen tajunnanvirta ja omituiset rakenteet.

Että jatkakoon Raittila pilkkaansa ”normeja vahtivasta tarkastusajattelusta, josta on vielä jotakin jäljellä”. Onneksi on! Jos sääntöjä ei määritellä tai määrittely joustaa liikaa, kieli kutistuu kuin heliumpallo vapun jälkeen. Juhlitaan sen jälkeen rikasta suomea.

Sallitaanpa vielä muutaman anglismin ja muun häiriintyneen muodon tunkeutua kielioppiin, niin voimme vuosikymmenen kuluttua vaihtaa viralliseksi kieleksi englannin.

Suomen kieli muuttuu, mutta puhekieli ei koskaan voi olla sama asia kuin yleiskieli.

Lehtijutuissa yleiskielen korvaaminen puhekielisillä neronleimauksilla on usein parempi ideana kuin toteutuksena. Perustellut poikkeamat voivat olla raikkaita, mutta jatkuva slangin ja manausten viljely on tunkkaista ja murentaa kirjoittajan uskottavuutta.

Monet lehdenlukijat ovat näinä rappion alkuaikoina yhä tarkkoja. Jos kirjoittaja ei hallitse kielen perusteita ja kikkailee sen ilmi, hän valitettavasti kuulostaa idiootilta.

Silmäilen satunnaisesti erästä lehteä. Joka kerta sisuunnun roiskuttamaan sappea, sylkeä ja kirosanoja. Tietty kirjoittaja jaksaa joka ikisessä jutussaan, olipa juttutyyppi mikä tahansa, mainostaa omaa persoonaansa ja käyttää ainakin paria ärräpäätä.

Siinä hötäkässä eivät lauserakenteet pysy perässä.