Uutiset

Kiemunkia epäillään kunnianloukkauksesta

Poliisi tutkii Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Iisakki Kiemunkia (sd.) epäiltynä kunnianloukkauksesta. Rikosilmoituksen on tehnyt kaupungin entinen vastuullinen tilintarkastaja.

Kyse on toukokuussa 2010 valtuuston Tallinnan seminaarimatkalla käydystä keskustelusta, johon osallistuivat valtuutetut Kiemunki, Ritva Oinonen (vas.) ja Ismo Soukola (ps.).

-Tietääkseni minun ei edes väitetä käyttäneen mitään tiettyjä loukkaavia sanoja, vaan esitutkijan mukaan kyse on todistajien tulkinnasta. Oinonen ja ilmeisesti myös Soukola ovat siis tulkinneet minun kyseenalaistaneen puheillani tilintarkastajan mielenterveyttä, Kiemunki kertoo tapahtuneesta.

Hän kuitenkin kiistää tulkinnan.

-Olen välittänyt ei-julkisessa tilaisuudessa valtuutetuille niitä tietoja, jotka tilintarkastusyhteisö Audiatorin silloinen toimitusjohtaja minulle puhelimitse kertoi. Viittasin tilintarkastajan pitkään sairauslomaan ja työuupumukseen, joiden vuoksi Audiator siirsi hänet pois kyseisestä tehtävästä, Kiemunki sanoo.

Kunnianloukkausta tutkiva poliisi on parhaillaan lomalla, mutta Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisista vahvistaa tutkinnan olevan vielä hieman kesken. Asia ei ole siis vielä edennyt syyteharkintaan.

Taustalla kohu tilintarkastuksesta

Keväällä 2010 oli keskusteltu vilkkaasti kaupungin tilintarkastajista. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota tilintarkastajan vaihtumiseen kesken vuoden. Julkisuudessa epäiltiin, että vaihdoksen taustalla olisi kaupunginjohdon painostus.

Valtuutetut keskustelivat asiasta bussimatkalla Tallinnassa.

-Koska Oinosen ja Soukolan näkemykset olivat mielestäni yksipuolisia, kerroin oman näkemykseni, joka perustui saamiini tietoihin. Keski-Hämeessäkin oli jo kerrottu pitkästä sairauslomasta ja että tilintarkastaja oli pyytänyt töiden vähentämistä, Kiemunki toteaa.

Hän kertoo, ettei ole koskaan tavannut kyseistä tilintarkastajaa tai nähnyt hänen sairauslomapapereitaan.

-En ole myöskään tarkoittanut loukata häntä tai levitellä terveystietoja. Keskustelu oli mielestäni ihan asiallinen, Kiemunki sanoo.

Blogikommentti todisteena

Poliisin tutkimukset ovat kohdistuneet myös nettikeskusteluihin.

Kiemunki kirjoitti 3. kesäkuuta 2010 valtuutettu Hannu Kärpäselle Leo Leppäsen blogissa seuraavasti: ”Mielestäni pääasia on, että kaupungilla on nyt täysissä hengen ja ruumiin voimissa oleva erittäin ammattitaitoinen vastuullinen tilintarkastaja, jonka johdolla tilinpäätös ja -tarkastus on saatettu ajoissa ja asiallisesti loppuun.”

-Viittasin kommentilla ex-tilintarkastajan pitkään sairauslomaan, en arvioinut hänen mielenterveydellistä tilaansa tai sairausloman laatua, Kiemunki selvittää.

Hänet kutsuttiin poliisikuulusteluihin juhannuksen jälkeen. Sen jälkeen asiassa on kuultu todistajina muutamia muita seminaarimatkalla olleita valtuutettuja.

Valtuusto matkustaa ensi viikolla Turkuun valtuustoseminaariin. Matkalla Kiemunki aikoo avata keskustelua myös seminaarimatkojen pelisäännöistä.

-Seminaarien yksi idea on ollut käydä vapaamuotoisia taustakeskusteluja. Voimmeko jatkaa samalla tavalla vai pitääkö tässä jokaisella olla oma nauhuri mukana? Kiemunki kysyy. (HäSa)