fbpx
Uutiset

Kiertoliittymistä halutaan eroon kymppitiellä

Hämeen tiepiiri suunnittelee Katuman ja Katisten kiertoliittymien muuttamista valo-ohjatuiksi risteyksiksi. Liikennevalo-ohjaus on harkinnassa myös Idänpään liittymään.

– Valo-ohjauksella voidaan parantaa valtatie 10:n liikenteen sujuvuutta. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on näidenkin risteysten muuttaminen eritasoliittymiksi, tiepidon suunnittelija Harri Vitikka sanoo.

Tiepiirin kehittämissuunnitelmaan valtateiden 10 ja 12 parantamiseksi Hämeenlinnan ja Lahden välillä on kirjattu muun muassa uusien eritasoliittymien rakentaminen Lammille ja Hämeenkoskelle sekä 23 tasoliittymän parantaminen. Näistä seitsemän on Hämeenlinnassa.

Vitikka korostaa, ettei tielaitos ole lopettamassa kiertoliittymien rakentamista, vaikka valtakunnallisille pääteille ne eivät sovellu. Ne on todettu turvallisiksi ratkaisuiksi etenkin taajamiin saavuttaessa.

Menot