Uutiset

Kiilholmalle kymppi täyteen

HPK-valmentaja Ari-Pekka Selinillä oli varmasti pokassa pitämistä lauantaina Lappeenrannassa, kun Kerho kävi murjomassa Selinin viime kauden seuran SaiPan viidennenkin kerran tällä kaudella.

Kerho oli lappeenrantalaisille täydellinen painajainen. Keskinäisten jääkiekkoliigan kohtaamisten pisteet menivät Kerhon nimiin 14–1.

– Viikko oli kolmen voiton myötä erinomainen, mutta tähän osui vielä viikon paras peli. Mikään muu Kisapuistossa ei olisi riittänytkään, sanaili Selin saaden pokkansa pitämään.

– Joukkuehenkeämme korosti se, ettemme notkahtaneet SaiPan avauserän seitsemän ylivoimaminuutin (joista kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan) aikana, Selin painotti.

Sallinen iski …SaiPan ylivoimalla

Hymy olisi pyrkinyt valmentajan suupieleen viimeistään siinä vaiheessa, jos joku olisi tullut kysymään Selinin joukoilta ohjeita ylivoimapelaamiseen.

SaiPalle kertyi ylivoima-aikaa 15.19 ja Kerholle 6.18. SaiPan ylivoimalla syntyi vain Jere Sallisen Kerholle iskemä pelin päätösosuma. Käytännössä kaikki muut kolme maaliaan hämeenlinnalaiset tekivät ylivoimalla.

Kaiken huipuksi Kerho ei päässyt peluuttamaan ykkösylivoimaansa, koska ykkössentteri Ville Viitaluomalle tuomittiin viisiminuuttinen ja suihkukomennus poikittaisesta mailasta jo kahdeksannella minuutilla!

Arsi Piispanen kävi vetämässä yhden ylivoimavaihdon Viitaluoman laitahyökkääjien Sallisen ja Borna Randulicin kanssa, kunnes HPK-valmennus muutti taktiikkaa.

– Heti huomasi, että siinä ylivoimassa roolit menivät pahasti päällekkäin, Selin vahvisti.

Tulosta takoivat siis kakkos- ja kolmosylivoimat, kun SaiPa löi samaan aikaan omilla pakkopeleillään päätään seinään.

Kiilholman kenttä …tehokas

Alivoimaa ja kolmossentterin roolia suurimman osan urastaan vetäneen Juha Kiilholman pakkopelimiehitys oli illan yllättäjä. Kiilholma survoi avausmaalin vain viisi sekuntia ylivoiman päättymisen jälkeen. Kiilholman, Teemu Rautiaisen ja Ville Järveläisen (0+2) ketju oli jäällä myös Aleksi Laakson viivalta 51. minuutilla laukoman illan ratkaisumaalin (3–1) aikana.

– Avausmaalissa hakattiin vain kaikkea liikkuvaa, naurahti Rautiaisen maalille nousun jälkeisestä paluukiekosta osunut Kiilholma.

Kiilholman tilastot eivät tahrautuneet, koska osuma ei syntynyt virallisesti ylivoimalla. Kyseessä oli Kiilholman 50. runkosarjamaali 525. ottelussa. Ylivoimalla hän on osunut vain kahdesti Tapparassa viisi vuotta sitten.

– Ratkaisevaa oli loistava pelaamisemme alivoimalla. Tilastot SaiPa-peleistä kuulostavat enemmänkin sattumalta, mutta onhan meillä kavereita, jotka varmasti syttyvät hyvin SaiPaa vastaan, Kiilholma korosti.

Kiilholmalle maali oli kauden kymmenes. Hänen tarvitsi odottaa ensimmäistä kaksinumeroista maalitalvea 11. liigakauteensa asti.

Ansiokasta alivoimaa ja voitokkaita aloituksia urakoineen Kiilholman iltaa himmensi vain otteluvalvojan ilmoitus viedä kurinpitokäsittelyyn hänen Roberts Jekimovsin päähän osunut taklauksensa, joka meni tuomaristolta ohi.

– Varmaan läiskäisevät siitä pelin tai kaksi sivussa oloa, harmitteli Kiilholma tilannetta hetkeä myöhemmin käytävällä Jekimovsin vieressä. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020