Uutiset

Kiina heiluttelee pörssikursseja

Pörssikurssit ovat selvässä laskussa maailman pörsseissä. Talouden asiantuntijat eivät puhu kurssien romahduksesta, mutta keskeisten osakkeiden arvoa mittaavien indeksien useiden prosenttiyksiköiden lasku ravistelee maailmantaloutta.

Lasku alkoi tiistaina Kiinan Shaghaista, mistä laskuaalto jatkoi matkaansa edelleen kansainvälisesti tärkeimpään pörssiin New Yorkin Wall Streetille ja myös Eurooppaan.

Suomi on niin pahassa kuin hyvässäkin kiinteä osa maailmantaloutta. Talouden kehitys näkyy heti myös Suomessa.

Eilen kurssit kääntyivätkin alamäkeen myös Helsingissä. Osakkeiden arvosta leikkaantui siivu pois Suomessakin.

Selitystä kurssikehitykselle on etsittävä tällä kertaa yksiselitteisesti Kiinasta. Shanghain yleisindeksi laski tiistaina peräti 8,8 prosenttia, mikä on aivan millä tahansa mittarilla mitattuna paljon.

Paikallaan on kuitenkin muistaa, että kurssien muutokset ovat erottamaton osa pörssien toimintaa. Vasta muutamien viikkojen kuluessa voidaan nykyistä tarkemmin arvioida vaikkapa juuri Shanghain pörssin kehitystä. Kursseissa oli Kiinassa myös löysää.

Osakkeet ovat kallistuneet Kiinassa vuoden alusta lukien paljon, minkä lisäksi kursseissa on ollut voimakasta sahausliikettä.

Kiinassa osakekauppa ei ole terveellä pohjalla. Mukana saattaa olla rikollistakin keinottelua, mihin viittaa yksin osakkeiden arvojen hurjat nousut ja laskut. Talouden asiantuntijat katsovat, että Kiinaan uhkaa kehittyä ehkä hyvinkin suuri pörssikupla.

Kiinan johto on ilmeisesti kuunnellut varoituksia tarkasti. Sunnuntaina maan hallitus kertoi perustavansa erityisen työryhmän, jonka tehtävä on torjua keinottelua ja väärinkäytöksiä.

Mitä on tarkasti ottaen odotettavissa, sitä ei tiedä kukaan – eivät edes tärkeän tehtävän saaneen työryhmän jäsenet.

Pörssit eivät siedä epävarmuutta. Kiinan johto antoi selkeän viestin vain odotettavissa olevien ratkaisujen suunnasta. Nyt niin Kiinassa kuin koko maailmassakin kaivataan pikaisesti tietoa päätösten kouriintuntuvasta sisällöstä.

Tilannetta pikatahtiin selkiinnyttävä ratkaisuja tuskin on tulossa. Kiinan hallituksen työryhmä tarvitsee toki aikaa ottaakseen selvää maan pörssikaupan koukeroista. Keinottelun ja väärinkäytöksien poistamisessa tulisi käyttää keinoja, jotka eivät haittaa terveellä pohjalla olevaa osakekauppaa.

Kovimmassa ahdingossa ovat tällä hetkellä nopeita voittoja keinottelulla Shanghain pörssistä hakevat. Moni sijoittaja ei ehtinyt myydä osakkeitaan ajoissa, ei ainakaan parhaalla mahdollisella hetkellä.

Kansainvälinen pörssikehitys kertoo tyhjentävästi Kiinan asemasta maailmantaloudessa. Kiina on jo talousmahti ja sen talous kasvaa kovaa vauhtia.

Maailma on muuttunut. Ei ole kauan ajasta, jolloin Kiinan taloudessa sai tapahtua suunnilleen mitä hyvänsä ilman että se vaikutti mitenkään maailmantalouteen.

Kansainvälinen pörssikehitys kertoo tyhjentävästi Kiinan asemasta maailmantaloudessa.