Uutiset

Kiina on pidättänyt jo kaksi kanadalaista reaktiona Huawein johtajan pidätykseen Kanadassa

Kanadalaisia tutkitaan "Kiinan valtion turvallisuuden vaarantamisesta".
Kiinalainen nainen kävelee kännykän kanssa Huawein kaupan ohi Pekingissä. Huawein talousjohtajan pidätys Kanadassa on johtanut diplomaattiseen kiistaan Kiinan ja Kanadan välillä. Kuva: WU HONG

Kanadalainen liikemies Michael Spavor on ilmeisesti pidätetty Kiinassa ja häntä tutkitaan Kiinan valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Hän on työskennellyt Pohjois-Korean kanssa. Päivää aiemmin myös entinen kanadalainen diplomaatti pidätettiin Kiinassa.

Kyseessä on uusin käänne Kiinan ja Kanadan diplomaattisessa kiistassa, joka puhkesi Kanadan pidätettyä Yhdysvaltain pyynnöstä kiinalaisen telekommunikaatioyhtiön Huawein talousjohtajan.

Koillis-Kiinassa sijaitsevan Dandongin kaupungin valtion turvallisuustoimisto on tutkinut Spavorin tapausta 10. joulukuuta lähtien, kertoi Liaoningin maakunnan hallitus virallisella verkkosivullaan. Muuta tapauksesta ei kerrottu.

Maanantaina Pekingissä pidätettiin entinen diplomaatti Michael Kovrig, joka työskentelee konfliktien ratkaisemiseen erikoistuneelle International Crisis Group (ICG) -ryhmälle. Kiinan valtiollisen median mukaan myös Kovrigia tutkitaan valtion turvallisuuden vaarantamisesta.

Kiina reagoi Mengin pidätykseen

Kiina on reagoinut voimakkaasti siihen, että Kanada pidätti 1. joulukuuta Meng Wanzhoun, joka on Huawein taloudesta vastaava johtaja ja yhtiön perustajan tytär. Yhdysvallat syyttää Mengiä siitä, että hän olisi harhaanjohtanut pankkeja Iraniin liittyvissä rahansiirroissa saaden pankit näin rikkomaan Yhdysvaltain Iranin vastaisia talouspakotteita.

Kiina on vaatinut Kanadaa vapauttamaan Mengin ja uhannut vakavilla seurauksilla, ellei näin käy. Kanada vapautti tiistaina Mengin takuita vastaan, mutta hän ei saa lähteä maasta.

Viranomaisten mukaan Kovrigin tapausta ei ole liitetty Mengin pidätykseen, mutta kanadalaiset asiantuntijat sanovat olevan selvää, että tapaukset ovat yhteydessä toisiinsa.

Kanadan ulkoministeriö ei ole toistaiseksi saanut yhteyttä Spavoriin. Tämä oli kertonut ennen pidätystään, että hän on joutunut käymään kuulusteluissa.

Spavor työskentelee organisaatiossa nimeltä Paektu Cultural Exchange, joka organisoi matkoja Pohjois-Koreaan. Hän käy säännöllisesti Pohjois-Koreassa ja kommentoi usein mediassa Koreaan liittyviä asioita.

Hän oli järjestämässä entisen NBA-tähden Dennis Rodmanin matkaa Pohjois-Koreaan vuonna 2013. Rodman on Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ystävä.

Viimeiseksi jääneessä tviitissään Spavor kertoi sunnuntaina aikovansa matkustaa Etelä-Korean Souliin, mutta hän ei saapunut sinne maanantaina kuten oli suunnitellut.

Asiasanat