Uutiset

Kiinasta löytyi 25 miljoonaa tyttöä, joita ei ole rekisteröity syntymän jälkeen

Kiinan yhden lapsen politiikan kaudella viranomaiset rekisteröivät syntyneiksi noin 60 miljoonaa poikaa enemmän kuin tyttöjä.

Kiina on sittemmin sallinut kahden lapsen synnyttämisen, jotta tämä vääristymä saataisiin korjattua.

Tuoreen tutkimuksen mukaan Kiinasta on löydetty 25 miljoonaa ”kadonnutta tyttöä”, joiden luultiin joutuneen abortin uhriksi tai surmatuksi heti synnyttyään, kertoo verkkosivusto wnd.com.

Kiina otti yhden lapsen politiikan käyttöön vuonna 1979. Silloin odotettiin, että paikallistason perhesuunnittelusta vastaavat viranomaiset katsovat, että politiikka toimii ruohonjuuritasolla.

Tämän säännön toimeenpano osoittautui oletettua vaikeammaksi kylissä, sillä paikallisviranomaiset olivat myös kyläyhteisöjen jäseniä.

Tutkimuksen toinen tekijä John Kennedy, Kansasin yliopiston valtio-opin professori, sai selville, että monissa Kiinan kylissä paikallisviranomaiset jättivät ottamatta huomioon virallisen politiikan tässä asiassa.

1980-luvun puoliväliin mennessä hallitus helpotti sääntöjä sallimalla maaseudulla kyläläisten saada toisen lapsen, jos ensimmäinen lapsi oli tyttö. 1990-luvulla Kennedyn mukaan tästäkin joustettiin kylätasolla.

Kennedy kertoo esimerkkinä maanviljelijästä, jonka kanssa hän keskusteli aiheesta. Tämä oli esitellyt Kennedylle vanhemman tyttärensä ja poikansa nimeltä, mutta keskimmäiseen lapseensa – tyttäreen – tämä viittasi sanomalla, ettei häntä ole olemassa.

– Hän kertoi ensimmäisen tyttären rekisteröinnistä, mutta kun toinen lapsi – tytär – syntyi, häntä ei rekisteröity. Vanhemmat päättivät tehdä vielä yhden lapsen, joka oli poika ja hänet rekisteröitiin ”toisena” lapsena, Kennedy kertoi.

Kennedy ja Shi Yaojiang , taloustieteen professori Shaanxin yliopistosta, analysoivat tilastoja 25 vuoden ajalta.

He saivat selville, että perheet eivät usein rekisteröineet toista tyttöä tämän syntymän jälkeen, mutta hänestä raportoitiin lopulta 10–20 vuoden iässä.

Vuosien 1990 ja 2000 välillä rekisteröitiin paljon tyttöjä. Tämä tapahtui siksi, että tytöt piti rekisteröidä ennen avioliittoa. Pojat rekisteröitiin jo aikaisemmin koulujen käymisen vuoksi.