Uutiset

Kiinteistömaailma uskoo hintojen laskevan vain hieman

Heikko taloudellinen kehitys hiljentää jonkin verran asuntokauppaa, mikä pidentää myyntiaikoja. Asuntojen hintojen uskotaan kuitenkin laskevan vain hieman.

Näin uskovat Kiinteistömaailman välittäjät Suomessa ja ketjun hämeenlinnalaisen yrityksen Asuntopalvelu Nieminen Oy:n yrittäjä Raija Nieminen.

-Olemme aika luottavaisia kappalemääräisestä myynnistä ja hintakehityksestä. Suuria muutoksia ei ole tulossa, Raija Nieminen arvioi.

Kuluttajat ovat muuttuneet entistä varovaisemmiksi. Lähes puolet Kiinteistömaailman välittäjistä uskoo kauppojen määrän pysyvän ennallaan ja lähes saman verran välittäjistä arvioi kauppojen määrän laskevan alle 10 prosenttia.

Hiljentyneen kysynnän ei uskota laskevan kovin paljon hintoja. Syynä on se, että myyjien ei ole pakko myydä asuntoaan edullisesti.

Pienten asuntojen kauppa on vilkasta. Sen sijaan suuret asunnot käyvät kaupaksi tätä nihkeämmin.

-Erityisesti kalliimmissa ja suuremmissa kohteissa on jonkin verran laskupaineita, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen toteaa yhtiön tiedotteessa.

Etuoven tilastojen mukaan Hämeenlinnassa tehtiin heinä-syyskuussa vain kuusi kauppaa kerrostaloasunnoista, joissa on huoneita neljä tai sitä enemmän. Vähemmän kauppoja tehtiin vastaavilla asunnoilla vain vuoden 2008 lopulla.

Joulun jälkeen?taas toipuminen

Nieminen arvioi asuntokaupan toipuvan melko nopeasti synkästä tunnelmasta.

-Kun taas pääsemme joulun yli, kaupan pitäisi ruveta vilkastumaan. Ei ole vaaraa, miksei voisi tehdä asuntokauppaa.

Hän muistuttaa, että suhdannetilanne antaa myös mahdollisuuden edullisiin kauppoihin. Jos nyt vaihtaa pienen asunnon perheasuntoon, suhteellisen välirahan osuus jää pieneksi.

Tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat ovat hieman jo laskeneet Hämeenlinnassa. Etuoven tilastojen mukaan hinnat olisivat jo hieman kohonneet kuluvan vuoden lopulla. Kuluttajien varovaisuuden arvioidaan synnyttävän tämän piikin: ostajille kelpaa vain talo, jossa on jo tehty putkiremontti.

Sampo Pankin Hämeenlinnan konttorin pankinjohtajan Pia Lehto-Halosen mielestä konttorin asuntorahoitus on kasvanut maltillisesti tänä vuonna. Tällä hetkellä lainojen on nostettu 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

-Lainoja on nostettu 20 prosenttia vähemmän kuin vilkkaimpana vuonna 2005.

Hämeenlinnan konttorissa asiakkaat ovat poikkeuksellisen paljon suosineet kiinteitä korkoja, jotka ovat tänä syksynä olleet poikkeuksellisen matalia. Lainojen koroista 17 prosenttia on sidottu kiinteään korkoon.

-Olemme korostaneet asiakkaillemme, että nyt jos koskaan on hyvä hetki kiinteille koroille. (HäSa)