Uutiset

Kiireesti valmistumaan keskeneräisiksi

Opetusministeriön työryhmä on laskenut, että nuoret täytyy saada nykyistä nopeammin opiskelemaan, valmistumaan ja työelämään veroeuroja tuottamaan.

Tavoitteeseen päästään, jos esimerkiksi korkeakouluopiskelijat valitaan suoraan ylioppilas- tai ammattitutkinnon perusteella. Pääsykokeissa tuhlaantuu aikaa, kun harva pyrkijä onnistuu ensi yrittämällä pääsemään sisään.

Nopeuttamisajatus näyttää varmasti siistiltä neronleimaukselta työryhmän kokousmuistiossa, mutta urahaaveita vasta herättelevän nuoren silmissä koko haihattelu on susi jo syntyessään.

Lukiosta tulisi ammatinvalintahautomon sijaan osa tutkintoputkea. Moni lukiolaisista on valinnut valkolakkiin tähtäävän koulutuksen nimenomaan siksi, että se antaa kolme vuotta aikaa miettiä sopivinta jatkokoulutusta. Jos ylioppilastutkinnosta tulee pääsykokeen korvike, siirtyy todellinen ammatinvalinta jo yläkoulun yhdeksännelle luokalle. Silloin valitaan jatko-opiskeluja ajatellen sopivin lukio. Taidepainotteisesta lukiosta voi olla hankala pyrkiä esimerkiksi teknilliseen korkeakouluun.

Kaiken kaikkiaan ajatus siitä, että yhteiskunta voi erinomaisesti paremmin, jos nuoret vain valmistuisivat nopeammin, on yhtä hupsu ja lapsellinen kuin unelma köyhyyden katoamisesta.

Siitä ei ole työelämässä mitään iloa, että nuoret sullotaan suoraan lukiosta koulutusohjelmiin, joihin he kenties eivät halua eivätkä sovellu. Osa keskeyttää opintonsa, osa ei tee koskaan päivääkään alansa töitä ja osa saa burnoutin.

Siitäkään ei riemu ratkea, että korkeakoulut valmistavat nopeasti maistereita ja tradenomeja, joilla ei ole lainkaan työkokemusta tai tuntumaa arkitodellisuuteen. Äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään ammattia, johon pätevöityisi suoraan koulunpenkiltä.

Suoraviivaisessa koulutusputkessa kiitäneellä ei välttämättä ole ollenkaan työssä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Niillä tarkoitetaan esimerkiksi kykyä jutella kohteliaasti ventovieraiden kanssa, ihan oma-aloitteisestikin.

Monissa ammateissa ihmisten kohtaaminen on avainasemassa. Niin sosiaalityöntekijän, lääkärin kuin kirjastonhoitajan on osattava asettua eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten asemaan. Lakipykälien hallinnan lisäksi on osattava puhua ja kuunnella sellaisiakin ihmisiä, jotka tulevat oman tuttavapiirin ja mukavuusalueen ulkopuolelta.

Nyt kun yliopistot eivät ainakaan toistaiseksi tarjoa ”Näin kohtaamme tavallisen ihmisen” -kursseja, on ikiaikainen oppi sosiaalisesta kanssakäymisestä hankittava itse.

Yksi parhaimmista paikoista siihen on esimerkiksi kesätyö tai välivuosi kaupan kassana. Siinä jos missä joutuu väkisinkin puheisiin jos jonkin sortin persoonien kanssa. Kun tottuu höpöttämään mummojen kanssa kakkutaikinan kuohkeudesta, teinin kanssa mopojen virittämisestä ja isäntien kanssa kylvöilmoista, on päässyt jo pitkälle.

Millä tahansa alalla.

tia.yliskyla@hameensanomat.fi

Päivän lehti

2.6.2020