Kolumnit Uutiset

Kiitos enolle tarjoiluvaunusta

Siinä ne molemmat Alvar Aallon suunnittelemat tarjoiluvaunut seisovat turhan panttina pölyä keräämässä. Kumpaakaan en tarvitse, kummankin olen saanut perinnöksi, eikä kummallekaan ole meillä tilaa.

Pakko ne oli kumminkin saada, kun kerran ilmaiseksi annettiin.

Uusin designklassikko muutti Vantaalta Hattulaan pari viikkoa sitten Aallon jakkaroiden, pellavaliinojen, myrkynvihreän nojatuolin, sovitusnuken ja vanhan ruusuryijyn kanssa.

Alun perin kuolinpesästä piti ottaa mukaan vain jokunen koru muistoksi enosta ja tämän vaimosta, mutta ruokahalu kasvoi syödessä. Yhtäkkiä huomasin kantavani autoon tavaroita, joita en aiemmin tiennyt tarvitsevani.

Enon irtaimisto oli onneksi aika helppo jakaa, sillä omaisuuksista ei ollut kysymys. Vielä serkut voivat puhua keskenään, vaikka se välillä vaikeaa jo olikin. Ehkä meistä on sittenkin vielä kokoontumaan uusiin serkkujuhliin.

Suomessa ei ole koskaan aiemmin peritty näin paljon. Suuri osa meistä vähän päälle viisikymppisistä tai vähän vanhemmista, on perinyt jo asunnon ja kesämökin. Tavaraa meillä on enemmän kuin tarpeeksi, mutta juuri tavara on se, mistä perintöriita syntyy.

Perintöriidat ovat eteläpohjalaisen sukuni helmasynti. Isän laihialaisesta suvusta tunsin ainoastaan isovanhemmat ja tädin, kun paappa oli katkaissut välinsä koko laajaan sukuunsa.

Omaisuudesta ei suinkaan ollut kyse, sillä talo oli jo mennyt sivu suun. Ei, veljekset tappelivat matosta.

Kun veljet tapasivat viimeisen kerran nokikkain, oli välissä aita ja käsissä matto. Paappa hävisi maton, mutta menetti veljen.

Siinä samalla haihtui puolet suvusta taivaan tuuliin.

Äidin puolen suku oli sen sijaan aina lämpimissä väleissä, mutta kyllä Isojoellakin osattiin.

Kun sisaruksia on 16 ja metsät jaettiin poikien kesken, olivat tytöt syystäkin karheina. He keskittyivät kiistelemään mumman ruusulautasista, joita riitti sitten yksi jokaiselle.

Ihan helpolla ei päästy silloinkaan, kun vanhapoikaeno meni kuolemaan ja testamenttaamaan yksiönsä yhdelle veljelleen. Asunto oli aina niin suorasanaisten sisarusten mielestä viekkaudella ja vääryydellä saatu ja välit tulehtuivat vuosikymmeniksi.

Kun minä kuolen, pidän huolen, ettei minun omaisuudestani ole riideltäväksi. Seuraan edesmenneen äitini esimerkkiä ja hävitän jo eläessäni kaiken hyvin henkilökohtaisen tai turhan. Se helpottaa jälkeläisten raskasta urakkaa.

Kun isäni kuoli perjantain vastaisena yönä, oli äiti lajitellut hänen vaatteensa siististi sohvalle jo lauantaina. Hyvä talvitakki meni naapurille ja loput ystäville. Kun äiti kuoli, tein samalla tavalla. Minkkiturkin annoin äidin rakkaalle ystävälle ja loput vaatteet tarvitseville.

Yhdestä asiasta olen varma. Aallon tarjoiluvaunuja meiltä riittää perittäväksi asti.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic