Uutiset

Kiittämättömät vapautetut

Suomessa on pian maajoukkueellinen päähänpotkittuja jalkapalloilijoita. Mitä ulkomaalaissyntyisten pelaajien vapautusrintamaa on päävalmentaja Jyrki Heliskoski perustamassa?

Shefki Kuqin jälkeen kärsijäksi kokee joutuneensa Alexei Eremenko junior. Hän lensi maajoukkueesta ennen viimeistä MM-karsintamatsia, karusti päättyneen Mersu-ajelun jälkeen.

Hetkinen. Eikö hän olekaan onnellinen? Maajoukkueen johto ja Suomen Palloliittohan ilmoittivat ”vapauttavansa” hänet maajoukkuevelvollisuuksista?

Moni hymähteli tiistaina lukiessaan maajoukkuejohdon sanavalinnat. Pysähdyin oikein miettimään, miksei yhtään hymähdyttänyt, vaan pisti vihaksi. Mikä härnäsi kielimiliisin?

”Tehtävistä vapauttaminen” on bisnesmaailmasta tuttua puheenpartta. Kai tämäkin ilmentää urheilun bisnestymistä.

Samalla logiikalla vanki vangittaessa vapautetaan vapaudesta. Sitä kai tarkoittaa hölmö vankeusrangaistuksen synonyymi, ”vapausrangaistus”. Vapaus on vankeutta, vankeus vapautta. Hauska tavata taas, herra George Orwell!

Vankiloiden pullistellessa holhokeista, kai kohta joudutaan noita vapaudesta vapautettuja vapauttamaan uudestaan, jotta saadaan tilaa uusille vapaudesta vapautettaville?

Mitä virkaa on tällä kielipelleilyllä? Eikö tämä ole yhdentekevää saivartelua? Kaikkihan kuitenkin tietävät, mistä oli oikeasti kysymys: futaaja sai kenkää.

Kyllä, mutta kysymys on periaatteista. Miksi kieltä, yhteisiä kielenkäytön sopimuksia, saa runnoa? Miksi käsitteitä, ymmärryksen ja yhteisymmärryksen edesauttajia, saa väännellä miten lystää?

Jos hyväksytään, edes hymähtämättä, että potkujen antaminen on vapauttamista, on musta valkoista ja päinvastoin. Sota on rauhaa ja ruma kaunista jne. Aina kun kieltä käytetään orwellilaisittain, pedataan tietä uusille kielitölväisyille.

Kieli on valtaa. Se kantaa valtaa sisällään. Se on vallan väline. Se on vallan ilmentäjä.

”Vapauttajana” esiintyvä nostaa itsensä hyväntekijäksi. Ikäänkuin joku voisi pakottaa vapauteen. Aika isoja kihoja moiset!

Jalustaltaan nuo ”vapauttajat” lyövät lyötyjä. Ehkä he eivät aina tee sitä tahallaan, vaan sievistelevät hienohelmaisuuttaan. Silti he nolaavat vapautetun tehokkaammin, kuin jos sanoisivat asian suoraan.

Syntyy vaikutelma, ettei tämä kurja edes ansaitse suoraa puhetta, rikkomukseen syyllistynyt ei rehellisyyttä.

”Vapauttaja” uskaltaa pelata kielipeliä, koska tietää, että yleisö osaa nähdä sen läpi: ”hahhah, muka vapautetaan…” Epäsuorastakin vapaapotkusta tulee helppo maali, halpa maali.

Yhteiskuntaelämä on joukkuepeliä. Joukkuelajit ovat hienoa tasapainoilua yksilöiden vapauden ja joukkuevelvollisuuksien välillä. Siksikään käsitteillä ei paljon paranisi pelailla.

Naurunalaiseksi alistaminen on kurjaa. Ehkei tässä ihmisen maailmassa ole muuta vapauttavaa kuin nauru. Sen jälkeen on vapaa vaikka itkemään.

Eremenkon tapaus, surullinen tapaus. Sellaista on vapaus.