Kolumnit Uutiset

Kiittämättömyys on maailman palkka

Uusi kriisi iski Riihimäen teatteriin juuri, kun kaikki näytti valoisalta. Kaupunki eli enemmistö asukkaiden valitsemista kaupunginvaltuutetuista päätti, että teatterin toiminnan tukemista leikataan tältä vuodelta 90 000 eurolla ja 20 000 euron kalustoraha poistetaan kokonaan.

Ei mikään ihme, että teatterinjohtaja Niina Torkko irtisanoutui ja ilmoitti keskittyvänsä opintoihinsa ja työhönsä Sibelius Akatemiassa. Hän ei perustellut lähtöään talouskurimuksella, jonne teatteri sysättiin.

Valtuutettujen äänestyspäätös oli siinä määrin kohtuuton, että eroava teatterinjohtaja voisi täydellä syyllä julkisesti arvioida ja myös arvostella leikkauksia ja niiden vaikutuksia.

Teatterilaiset tietävät ongelmat, mutta kerran, pari vuodessa näytelmistä nauttimaan lähtevää yleisöä pitäisi herätellä huomaamaan, missä mennään. Kuinka kauan Riihimäellä pystytään pitämään yllä omaa teatteria?

Viisi vuotta sitten teatterin talous oli kuralla. Tuolloin vaadittiin tulosvastuuta, tuottojen lisäämistä ja talouden tervehdyttämistä. Puhuttiin jopa koko laitoksen lopettamisesta kehittämisen vaihtoehtona.

Teatterille visioitiin tulevaisuutta uudessa Voimala-rakennuksessa, johon laadittiin jo konsepti ja jopa piirustukset. Lama hyydytti rakennusliikkeen aikeet. Kaupunkikaan ei lähtenyt lopulta ajamaan suureellista suunnitelmaa, joka olisi voinut osoittautua joko yleisömagneetiksi tai synnyttää varoja imevän mustan aukon.

Kriisi ratkaistiin muuttamalla teatteri säätiöpohjaisesta osakeyhtiöksi, jonka kaupunki edelleen omistaa. Johtoon valittiin tuolloin osaaja, joka pystyi hoitamaan sekä talouden että taiteellisen johtamisen. Niina Torkko saneerasi, mutta myös uudisti koko toimintaa. Teatteri nousi Fenix-linnun tavoin tuhkasta. Vanhat velat saatiin maksettua ja talous vankasti plussalle.

Teatterilaisten joustavuus, pihistely, kekseliäisyys ja usko parempaan tulevaisuuteen on nyt palkittu tylysti. Odotettuja kiitoksia ei tullutkaan. Liian innokas ja luova lapsi sai vanhemmilta kurinpalautuksen.

Päättäjillä on tarjota yksioikoinen selitys: kun kaikilta leikataan, leikataan myös teatterilta. Seurat ja yhdistykset joutuvat maksamaan tilojen ja kenttien käyttömaksuja. Miksei sitten teatteri joutuisi kantamaan omaa korttaan kekoon?

Teatterilta on jo puristettu, mitä puristettavissa on. Teatterille asetettiin uhkavaatimukset jo neljä vuotta sitten. Onnistuminen ei auttanut, vaan selkänahkaa nyljetään edelleen.

Näyttää siltä, että riihimäkeläisille riittää päiväkodeissa, kouluilla ja vanhusten luona vieraileva näyttelijä, joka yhden ihmisen voimin loihtii teatterinautinnon katsojille. Onhan sentään kyse taiteen sisällöstä eikä suureellisista puitteista!