Uutiset

Kilpailun avaaminen alkaa Etelä-Suomesta – Veturimiehet tyytyväisiä VR:n ja ministeriön yhtiöittämisjärjestelyihin

Liikenne- ja viestintäministeriö sekä VR-Yhtymä pääsivät maanantaina yhteisymmärrykseen kilpailun avaamisen etenemisestä.

Kilpailun avaaminen aloitetaan Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä, jossa tavoitteena on käyttöoikeussopimus. Kokemuksia hyödynnetään myöhemmin muun henkilöliikenteen kilpailun avaamisessa.

VR:n yksinoikeus liikennöidä Suomen rataverkolla loppunee ensi vuosikymmenellä, kun kilpailutettu liikennöinti alkaa kesäkuussa 2022.

Kilpailun avaaminen tarkoittaa, että rautateiden henkilöliikennemarkkinoille voi tulla muitakin toimijoita.

Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa, että ministeriön ja VR:n etenemissuunnitelmat kuulostavat heidän mielestään järkeviltä ja hyviltä.

– Kilpailu saadaan avattua reilusti. Tämä ei kohtele VR:ää tarpeettoman huonosti vaan sillekin jää hyvät toimintaedellytykset, hän sanoo Lännen Medialle.

– Ehdottomasti pidämme tätä mallia parhaana. On tärkeää, että muutokset tehdään rauhallisesti ja vaiheittain, jotta VR:n toimintakyky säilyy koko ajan.

Kilpailu etenee yhtiöjärjestelyillä

VR sekä liikenne- ja viestintäministeriö perustavat kalustoyhtiön sekä kiinteistöyhtiön erityistehtäväyhtiöiksi ministeriön omistajaohjaukseen. Tavoitteena on, että perustettavat yhtiöt ovat toiminnassa viimeistään 31.12.2018.

VR luovuttaa ministeriölle kaikki kilpailun järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot, jotka liittyvät esimerkiksi liikenteen määriin, kalustoon tai henkilöstöön.

Kalustoyhtiöön siirretään muun muassa kaikki Etelä-Suomen taajamaliikenteessä käytettävät Sm2- ja Sm4-junat, ja kiinteistöyhtiöön Etelä-Suomen taajamaliikenteen liikennöinnin kannalta välttämättömät kiinteistöt.

VR yhtiöittää myös koko kaluston kunnossapitotoimintonsa erilliseen kunnossapitoyhtiöön VR-konsernin sisällä ja luopuu yhtiön omistuksesta markkinaehtoisesti ennen kilpailutetun liikenteen aloittamista.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on tyytyväinen, että VR:n kanssa on nyt sovittu jatkoaskelista.

– Tehtävää riittää vielä kilpailutusasiakirjojen valmistelussa ja monitoimijaympäristön turvallisuuden varmistamisessa, tiedotti ministeri tiistaina.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti rautateiden henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta huhtikuussa 2017.

Hallitus on valmistellut rautateiden henkilöliikenteen avaamista kilpailulle sovitussa aikataulussa.

Juttua päivitetty kello 11.02. Lisätty muun muassa Veturmiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäen kommentit.

Tuoreimpia artikkeleita