Uutiset

Kilpajuoksu koronavirusrokotteessa kiihtyy – Näin eri puolella maailmaa rokottamiseen valmistaudutaan

Euroopan unionissa odotetaan käyttölupaa Pfizerin ja Biontechin rokotteelle vielä tämän vuoden puolella. EU hankkii rokotetta yhteisesti koko unionille, mutta ainakin Unkari on ostamassa rokotetta myös itsenäisesti. Venäjä alkaa rokottaa kansalaisiaan laajasti ensi viikolla.
Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokote sai käyttöluvan Britanniassa keskiviikkona. Arkistokuva. Kuva: EPA/BIONTECH
Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokote sai käyttöluvan Britanniassa keskiviikkona. Arkistokuva. Kuva: EPA/BIONTECH

Koronavirusrokotteen hyväksyminen keskiviikkona Britanniassa herätti toiveita, että koronaviruksen aiheuttamaan ahdinkoon saadaan helpotusta.

Kyseessä oli ensimmäinen länsimaa, joka on hyväksynyt rokotteen. Joulukuun aikana vastaavia ilmoituksia odotetaan muiden muassa EU:lta ja Yhdysvalloilta.

Jo nyt on selvää, että rokotetta tulee alkuvaiheessa hyvin rajallinen määrä ja suuri osa ensimmäisistä rokote-eristä päätyy vauraisiin maihin.

Maailman terveysjärjestö (WHO) on muistuttanut, että rokotetta pitää pystyä toimittamaan myös köyhempiin maihin. Tähän tarkoitukseen on perustettu COVAX-hanke, jonka tarkoituksena on varmistaa, että koronavirusrokotetta saadaan niin rikkaisiin kuin vähävaraisempiin maihin.

Lännen Media kävi läpi rokotesuunnitelmia eri puolilla maailmaa.

Eurooppa

Euroopan unioni on kertonut, että se ilmoittaa Pfizerin ja Biontechin rokotteen mahdollisesta hyväksynnästä joulukuun 29. päivään mennessä. Yhdysvaltalaisen lääkeyhtiön Modernan koronavirusrokotteen mahdollinen käyttölupa on määrä tulla tammikuun 12. päivään mennessä, kertoo Saksan yleisradioyhtiö Deutsche Welle.

EU on varannut myös Sanofi/GSK:n, Johnson & Johnsonin, Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston sekä CureVacin rokotetta.

Euroopan komission on varannut eri rokotevalmistajilta lähes kaksi miljardia rokoteannosta, joista EU:n jäsenvaltiot voivat myydä tai lahjoittaa rokotetta myös muihin maihin. Rokotetta toimitetaan jäsenvaltioille väkilukuun suhteutettu määrä ja niiden jakaminen jäsenvaltioille aloitetaan samanaikaisesti.

EU:n yhtenäinen rokotestrategia on kuitenkin jo rakoillut. Esimerkiksi Unkari on aikeissa ostaa venäläistä Sputnik V -rokotetta ohi EU:n yhteishankinnan ja ollut kiinnostunut Kiinan kehittämistä rokotteista.

Rokotteen hyväksyminen EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa vaatii Euroopan lääkeviraston (EMA) hyväksynnän. Politico-lehden mukaan jäsenvaltiot voivat ottaa rokotteen käyttöön ennen EMAn virallista hyväksyntää, jos ne antavat sille hätäkäyttöluvan. Unkari on mahdollisesti käyttämässä tätä porsaanreikää hyväkseen.

EU on tähdentänyt Unkarille, että esimerkiksi Sputnik V -rokotetta saa käyttää vain, jos sillä annetaan hätäkäyttölupa eikä sitä jaeta maan ulkopuolelle.

Euroopan komission rokotestrategian mukaan unionin jäsenvaltiot eivät voi tehdä omia rinnakkaisia sopimuksia rokotetoimittajien kanssa. EU-maat voivat kuitenkin sopia rokotteen ostamista valmistajilta, joilla ei ole komission kanssa sopimusta, kertoo Politico.

Maailmalla useat rokotteet ovat päässeet viimeisen vaiheen tutkimuksiin, mikä tarjoaa jäsenvaltioille mahdollisuuden tehdä omia rokotesopimuksia.

Britannia

Britannia hyväksyi keskiviikkona ensimmäisenä länsimaana koronavirusta vastaan kehitetyn rokotteen. Britannian terveysviranomaiset antoivat käyttöluvan Pfizerin ja Biontechin kehittämälle rokotteelle.

Rokotukset aloitetaan maassa ensi viikon alkupuolella, kun 800 000 rokotteen erä saapuu Belgian tuotantolaitokselta. Ensimmäisenä rokote annetaan covid-19-taudin riskiryhmään kuuluville.

Britannia on varannut 40 miljoonaa annosta Pfizerin ja Biontechin rokotetta. Siitä riittää noin kolmasosalle maan väestöstä, koska rokotetta tarvitaan kaksi annosta henkilöä kohden.

Saarivaltion pääministerin Boris Johnsonin mukaan rokote ei ole brittiläisille pakollinen, mutta sen ottamista suositellaan voimakkaasti.

EU kritisoi Britannian nopeaa rokotteen hyväksymistä. EU:n mukaan sen oma prosessi on perusteellisempi.

Kiina

Kiinassa on kehitteillä viisi koronavirusrokotetta, jotka ovat kolmannessa testivaiheessa.

Yhdysvaltalaisen mediayhtiön CNN:n mukaan rokoteaihioiden kolmannen vaiheen testejä ei ole voinut tehdä Kiinassa, koska koronavirusepidemia on maassa hyvin hallinnassa. Sen takia rokotetta on testattu yli 15 maassa.

Kiina on luvannut yhteistyön vastineeksi oikeuden ostaa rokotetta ensimmäisten maiden joukossa ja joissain tapauksissa myös valmistaa sitä.

Kiinalla ei ole välitöntä kiirettä koko väestön rokottamiseen, koska virus on saatu maassa hyvin hallintaa. Sen takia Kiina on ollut halukas myymään rokotetta ulkomaille toisin kuin esimerkiksi Yhdysvallat, joka on korostanut oman maan kansalaisten suojaamista.

CNN:n mukaan Kiina yrittää mahdollisesti kiillottaa kuvaansa rokotepolitiikallaan. Kiinan viranomaiset ovat korostaneet jo pitkään, että heidän rokotteensa on tarkoitettu myös köyhemmille valtioille.

Kiinan rokotekehitys on saanut myös kritiikkiä. Kokeellista rokotetta annettiin lähes miljoonalle kiinalaiselle, vaikka sen turvallisuutta ei ollut varmistettu kliinisissä kokeissa, CNN kertoo.

Myös kiinalaisten rokotteiden toimivuus on herättänyt kysymyksiä, koska mikään valmistaja ei ole ilmoittanut alustavia tehotuloksia.

Pfizer ja Biontech sekä Moderna ovat ilmoittaneet, että heidän rokotteensa teho on yli 90 prosenttia. Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston rokote tarjoaa keskimäärin 70 prosentin suojan covid-19-tautia vastaan.

Venäjä

Venäjän terveysviranomaiset ovat antaneet hyväksynnän kahdelle maassa kehitetylle koronavirusrokotteelle, vaikka kolmannen vaiheet tutkimukset eivät ole täysin valmistuneet. Venäjällä on kehitteillä myös kolmas rokoteaihio.

Maan presidentti Vladimir Putin kertoi keskiviikkona, että laajat rokotukset alkavat ensi viikolla. Sputnik V -nimistä rokotetta annetaan ensimmäisenä opettajille ja lääkäreille. Putinin mukaan Venäjän tuottaa seuraavien muutaman päivän aikana 2 miljoonaa annosta rokotetta.

Venäjän tavoitteena on tuottaa rokotetta ensi vuoden aikana Venäjällä ja ulkomailla sijaitsevissa tuotantolaitoksissa yli miljardi annosta. Siitä riittää rokotetta noin 500 miljoonalle, koska rokotetta tarvitaan kaksi annosta.

Rokotteen on saanut jo yli 100 000 koronaviruksen riskiryhmään kuuluvaa venäläistä. Alustavien tutkimusten mukaan Sputnik V -rokotteen teho on 92 prosenttia covid-19-tautia vastaan.

Kun se hyväksyttiin elokuussa, siitä tuli ensimmäinen käyttöluvan saanut koronavirusrokote.

Käyttöluvan antaminen herätti voimakasta kritiikkiä, koska tärkeän kolmannen vaihteen testejä ei ollut vielä suoritettu. Kolmannen vaiheen testeissä rokotteen tehoa ja turvallisuutta tutkitaan antamalla rokotetta kymmenille tuhansille koehenkilöille.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa odotetaan kahdelle koronavirusrokotteelle käyttölupaa joulukuun aikana.

Yhdysvaltain lääkeviraston (FDA) on Reutersin mukaan määrä pitää joulukuun 17. päivä kokous, jossa se käsittelee Modernan koronavirusrokotteen hätäkäyttölupaa. Siitä 24–72 tunnin kulutta rokote voi saada hätäkäyttöoikeuden.

Reutersin mukaan asiantuntijat arvioivat Pfizerin ja Biontechin rokotetta jo ennen joulukuun puoliväliä. Näiden arvioiden perusteella FDA tekee päätöksen, hyväksyykö se rokotteen.

CNN näkemän asiakirjan mukaan Pfizerin ja Biontechin rokotetta aletaan toimittaa Yhdysvalloissa 15. joulukuuta ja Modernan rokotetta viikkoa myöhemmin.

Viranomaiset arvioivat, että vuoden loppuun mennessä Yhdysvallat saisi 40 miljoonaa koronavirusrokotetta, kertoo CNN. Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus (CDC) odottaa, että aluksi rokotevalmistajat pystyvät tuottamaan 5–10 miljoonaa annosta viikossa.

Asiantuntijoista koostuvat komitea suositteli tiistaina, että ensimmäisenä rokotetta annetaan terveydenhuollon henkilökunnalle ja hoitokotien asukkaille.

Brasilia

Brasilian terveysviranomainen Anvisa kertoi keskiviikkona, että se on valmis hyväksymään koronavirusrokotteen hätäkäyttöön. Rokote-ehdokkaat arvioidaan tapauskohtaisesti, mutta niiden pitää olla tutkimuksen loppuvaiheessa.

Brasiliassa kolmannen vaiheen testeissä ovat Astra Zenecan, Johnson & Johnsonin, Pfizerin ja Biontechin sekä Sinovacin rokote.

Brasilia on varannut 142 miljoonaa rokoteannosta, joista 15 miljoonaa on mahdollisesti käytössä tammi-helmikuussa. Maan terveysministeriön alustavan suunnitelman mukaan ensimmäisenä rokote annetaan alkuperäiskansoihin kuuluville, terveydenhuollon henkilökunnalle ja yli 75-vuotiaille.

Sao Paulon kuvernööri Joao Doria on kertonut, että hän toivoo saavansa osavaltioon kiinalaisen Sinovacin rokotetta tammikuuhun mennessä, vaikka rokote ei olisi terveysministeriön listalla.

Doria odottaa Sao Pauloon 46 miljoonaa annosta Sinovacin rokotetta joulukuun loppuun mennessä.