Uutiset

Kilpatanssi on arkea ja juhlaa

Hämeenlinnan seudun Pivotkerhon harjoitussalissa Poltinaholla oli kova tohina jo aamutuimaan keskiviikkona. Tanssiseuran varapuheenjohtaja Sari Husgafvel ja seniori-4A -luokan kilpapari Mauri Vähäsöyrinki ja Riitta Loikkanen valmistautuivat illalla pidettävään Pivotkerhon 40-vuotisjuhlaan.

– Harjoittelemme esitystämme vielä arkitamineissa, mutta illalla olemme sitten juhla-asuissa, nauraa Vähäsöyrinki.

Vähäsöyrinki ja Loikkanen ovat edustaneet Pivotkerhoa viisi vuotta. Kilpatanssista pari innostui kuitenkin jo 13 vuotta sitten.

– Tanssimme aiemmin lahtelaisen Nick´s Dancen riveissä, mutta vasta täällä Hämeenlinnassa kuviomme alkoivat osua kohdalleen oikein kunnolla. Olemme vanhemmalla iällä yltäneet kerran SM-hopealle lattareissa (latinalaistansseissa) ja kerran SM-pronssille vakiotansseissa. Viime kaudella olimme toisia seniori-4 -luokan cup-sarjassa, Vähäsöyrinki kertoo.

Pivotkerho on vuosien saatossa niittänyt mainetta myös junioriseurana. Vajaan sadan jäsenen seuran tämän hetken lupaavin pari on Elias Husgafvel ja Alessandra Kuutschin, joka nousi vuoden alussa nuorisoluokkaan. 15-vuotiaat taiturit voittivat heti ensimmäisessä kisassaan lattarit ja ylsivät vakioissa kolmanneksi.

– Elias ja Alessandra ovat ilman muuta tulevaisuuden toivojamme. He ovat tanssineet yhdessä vasta syksystä saakka, mutta parin yhteistyö on lähtenyt sujumaan todella hyvin. Odotamme heiltä hyvää sijoitusta kahden viikon kuluttua Kuopiossa tanssittavissa lattarien SM-kisoissa. Sekä Elias ja Alessandra ovat nuorimpia nuorisoluokan kilpailijoita, mutta alku uudessa luokassa oli kyllä lupaava.

– Nyt pitää vain pitää peukkuja pystyssä, että parimme menestyisi ja kannustaisi riveihimme myös uusia nuoria harrastajia. Meillä on nimittäin tällä hetkellä vain kaksi kilpailevaa juniori- ja nuorisoparia. Toivottavasti myös parhaillaan lähiseudun ala-asteilla kiertävät ohjaajamme Erik Husgafvel ja Tuomas Siren sekä kilpaparimme Panu Ohra-aho ja Hetafiina Riihimäki saavat levitettyä tanssin sanomaa, toivoo Sari Husgafvel.

Pivotkerho jakaa koulukiertueella tietoa myös seuran alkeiskursseista. Lasten ja nuorten seuraava alkeiskurssi alkaa jo ensi viikolla ja jatkuu kesäkuun puoliväliin saakka.

– Olemme saaneet alkeiskurssin yhdeksi vetäjäksi monikertaisen lattaritanssien suomenmestarin Tiina Koskenvallan. Yhteistyö koulujen kanssa jatkuu myös ensi syksynä, jolloin Tanssiurheiluliitto järjestää Koulu tanssii -kampanjan, Husgafvel muistuttaa.

Kilpatanssilla on hienolta kalskahtava nimi. Husgafvel uskoo sen osaltaan myös karsivan harrastajia.

– Lajimme taistelee harrastajista koko ajan myös lukuisten muiden tanssilajien kanssa. Kilpatanssi nimenä, luokkanousuineen ja kilpailuineen, voi jopa pelottaa, mutta pyrimme koko ajan hälventämään ennakkoluuloja. Meillä on tällä hetkelläkin aikuisten alkeiskurssi, jonka kymmenkunta paria ovat erittäin tyytyväisiä kun he saavat vain harrastaa tanssia, Husgafvel sanoo.

Pivotkerholla riitti keskiviikkona juhlittavaa, sillä seuran 40-vuotisjuhlia vietettiin kansainvälisenä tanssin päivänä. Seura sai tänä vuonna myös hämeenlinnalaisten tanssin harrastajien jakaman tanssin päivän ruusun.

– Ruusun saaminen on todella upea juttu kilpatanssille, sillä sitä ei myönnä mikään lautakunta, vaan eri tanssilajien harrastajat. Meidän on koettu tekevän merkityksellistä työtä tanssin saralla Hämeenlinnassa ja lähiympäristössä. Täällä on tanssiurheilulla pitkät perinteet ja monessa lajissa on ollut vuosien saatossa monta arvostettua osaajaa, Husgafvel muistuttaa. HäSa

 

Asiasanat

Päivän lehti

2.4.2020