Uutiset

Kioton sopimuksen pohja murenee

Kanada
on irrottautumassa Kioton ilmastosopimuksesta vain hetki sen jälkeen, kun YK:n ilmastokokous päättyi Etelä-Afrikan Durbanissa. Kanada ei katso mielekkääksi tukea Kioton sopimusta, koska se ei toimi.

Kanadan ratkaisua voi arvostella moraalisesta näkökulmasta. Paikallaan on muun muassa kysyä, miksi maa kääntää selkänsä Kiotolle ja silti samaan aikaan on rakentamassa koko maailmaa kattavaa sopimusta Durbanin kokouksen päätöksillä.

Kanadan linja ei ole oikein johdonmukainen, silti se sanoo ääneen hyvin tunnetun tosiasian: Kioton sopimus on heikko, koska se ei koske suuria valtioita kuten Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Intiaa.

Kanadan ratkaisu ehkä herättää eurooppalaisia teollisuusvaltioita katsomaan tosiasioita nykyistä tarkemmin silmästä silmään.

Päästöjen vähentäminen on siirtänyt saastuttavaa teollisuutta kehittyviin maihin, erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Tästä kehityksestä näkyvät jäljet myös Suomessa.

Kun tehdas siirtyy läntisestä maasta olosuhteisiin, joissa kaikkia päästöjä valvotaan ylimalkaisesti jos lainkaan – ainakin leväperäisemmin kuin missään Euroopan maassa – missä tässä edistetään ilmastonsuojelua?

Aika on tehnyt tehtävänsä ja näyttänyt Kioton sopimuksen painoarvon: se oli hyvä yritys, harjoitus kohti raskaan sarjan ilmastosopimusta.

Syntyykö sellaista? Ilmeisesti, nopeita ratkaisuja on turha odottaa edes YK:n Durbanin kokouksen päätösten valossa.

Talouden kriisin puristuksessa Durbanista ei odotettu oikein mitään tuloksia. Kun niitä kuitenkin syntyi ankaran väännön jälkeen pitkittyneessä kansainvälisessä kokouksessa, kiitoksia jakoi jopa ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).

Vihreän ministerin kehuessa vihreät ympäristöjärjestöt moittivat kokouksen ratkaisuja jopa mitättömiksi ja vastuuttomiksi.

Kirkko on tässäkin kiistanalaisessa asiassa keskellä kylää.

Durban on kaukana läpimurrosta, vaikka Yhdysvallat, Kiina ja Intia lupautuivat osallistumaan maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen rakentamiseen. Valmista pitäisi olla vieläpä muutamassa vuodessa.

YK:n ilmastokokouksessa kirjattiin tahdonilmaisu ”me olemme mukana”. Tästä on pitkä matka ratkaisuihin, joihin maailman valtiot ovat valmiita sitoutumaan.

Keskusteluissa puhutaan ylevästi ilmastopäästöjen vähentämisestä, realismia olisi tavoitella edes päästöjen kasvun kutistamista mahdollisimman pieneksi.

Lähtöruutu on ja pysyy samana: maailman valtioiden tulisi pystyä sopimaan maapallon etua ajavista päästörajoituksista, mikä edellyttää kansallisten etujen syrjäyttämistä.

Mikäli maailmantalouden kriisi jatkuu – kuten näyttää – on kattavan sopimuksen neuvotteleminen erittäin vaikeaa. Muuhun uskominen on itsensä pettämistä.

Durbanilla on kaikesta huolimatta mahdollisuus jäädä historiaan suurten päätösten alkupisteeksi.