Uutiset

Kipeät muistot myyvät Porkkalaa

Porkkalan värikäs menneisyys hyppää silmille Sjundbyn kartanolinnassa Siuntiossa. Linnan entisen meijerin seinillä karjuvat kyrilliset kirjaimet ohjeita venäläisjoukoille, lumen peittämät kummut kätkevät 20 vanhaa bunkkeria ja lattioista erottuvat yhä sotilaiden saappaiden kuluttamat painanteet.

Linnan vintillä on paitsi kymmeniä lepakkoja myös huoneellinen Porkkalan historiaa: sinivalkoinen rajapylväs ja romua, jota Neuvostoliiton sotilaat kylvivät jälkeensä, kun Porkkala palautettiin Suomelle yhdentoista vuokravuoden jälkeen.

-Romua riittää. Kun kunnostimme juuri kellariin johtavia portaita, löytyi täytteestä vanha riemukaari. Restauroidun ikkunan ruudusta paljastui raaputettuna venäläinen nimi. Neljä vuotta sitten pellolta löytyi räjähtämätön kranaatti. Talo kertoo minulle koko ajan uutta. Se on kuin seikkailu, Sjundbyn linnan emäntä Margareta Segersven hymyilee.

Yli 300 vuotta Adlercreutzien suvun yksityiskotina olleessa linnassa on aina vaalittu perinteitä – myös parenteesia. Linnan emäntä dokumentoi perheen vaiheet, kun Porkkala palautettiin ja linnan ovi avattiin ensimmäisen kerran raskaiden evakkovuosien jälkeen. Linnassa oli ollut venäläisten esikunta.

– Jälleenrakennus ja kunnostaminen jatkuu edelleen. Linna oli todella huonossa kunnossa, mutta onneksi silloin oli talvi ja lumi peitti täydellisen hävityksen ympäristössä. Kevät paljasti karun todellisuuden meille myöhemmin, Margareta Segersven huokaa.

Margareta ja Christer Segersvenin yksityiskotina oleva Sjundbyn linna raotti ovensa turisteille vasta seitsemän vuotta sitten. Ryhmien joukossa on ollut myös venäläisiä.

-Korostan aina, että silloin elettiin Neuvostoliiton aikaa. Ei menneisyydestä voi tämän päivän venäläisiä syyttää.

Muistot eivät koskaan unohdu
Sjundbyn linna tulvii historiaa ja kuuluisia nimiä. Sen rakensi 1560-luvulla Jakob Henrikinpoika (Hästesko), Kustaa Vaasan tallimestari. Linnan historiaan kuuluvat Tottin ja Hornin suvut sekä muun muassa Sigrid Vasa, jonka vanhemmat olivat kuningatar Kaarina Maununtytär ja kuningas Erik XIV. Vuodesta 1698 linna on ollut Adlercreutzin suvulla.

Tieto Porkkalan alueen vuokraamisesta Neuvostoliiton sotilaalliseksi tukikohdaksi aiheutti linnassa kaaoksen vuonna 1944. Sukupolvien elämä ja arkistot piti saada turvaan nopeasti.

– Meille lapsille se oli hauskaa. Nyt tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka siitä oikein selvittiin. Linnassa asui kymmeniä ihmisiä paossa Helsingin pommituksia ja lehmiäkin oli 120. Linnassa oli myös esimerkiksi Kansallismuseon pukuvarasto.

Lopulta linna ja maatila saatiin tyhjennetyksi. Arvokkaat huonekalut kuljetettiin Inkooseen ja loput suvun muille maatiloille. Kuormasta unohtuneet halot viskeltiin rajan yli Suomen puolelle, ettei venäläisille vain olisi jäänyt mitään. Margareta Segersven muutti perheensä kanssa parin kilometrin päässä sijaitsevalle toiselle tilalle. Raja ja koti olivat lähellä, mutta silti ulottumattomissa.

– Raja oli vaarallinen ja sitä vartioitiin tarkasti. Hiekkainen ns juorupolku paljasti, jos joku ylitti rajan. Ne onnettomat, jotka palasivat koteihinsa salaa hakemaan unohtuneita tavaroitaan, vangittiin heti. Raja oli kuitenkin kuin magneetti. Marjastimme aivan sen tuntumasa nähdäksemme edes palan piharakennusta.

Hävitys oli järkyttävää
Porkkala palautettiin yllättäen Suomelle 26. tammikuuta 1956. Sjundbyn linnan evakot hiihtivät kulkulupineen kotitilalleen 4. helmikuuta. Juuri ylioppilaaksi kirjoittaneella Margaretalla oli kaukonäköisesti laatikkokamera mukanaan. Tuho ei ollut täydellinen yllätys, sillä savun haju oli kantautunut rajan yli. Maatilan rakennuksista oli vuosien varrella hävinnyt noin sata.

– Muistan, kun avasimme oven. Kaakeliuunit oli tuhottu, ikiaikaiset saranat viety ovista ja seiniä peitti sininen maali. Toisen kerroksen salista oli tehty vessa, josta tarpeet valuivat suoraan välikattoon.

Äveriään maaseudun muuttuminen oli järkytys. Yli 7 000 evakkoon lähteneestä asukkaasta takaisin palasi hieman yli 5000. Osalle alueen asukkaista palaaminen oli mahdotonta, koska heillä ei ollut varaa lunastaa vanhoja tilojaan takaisin.

-Ei riittänyt, että jouduimme näkemään kotiseudun tuhon. Jouduimme aloittamaan katkeran kamppailun kodeistamme ja maistamme. Valtiohan oli maksanut meille korvauksen, kun jouduimme evakkoon ja katsoi omistavansa Porkkalan, Margareta Segersven puuskahtaa.

Katkera kamppailu päättyi kompromissiin. Porkkalalaiset saivat lopulta lunastaa maansa itselleen, mutta joutuivat maksamaan niistä nelinkertaisen hinnan.

– Ne olivat vaikeita vuosia. Me sentään saimme pankista lainaa, jota maksettiin vuosia. Metsistä ei saanut tuottoa, sillä ne olivat täynnä romua. Peltojen viljely oli vaikeaa ja rakennukset vaativat suuria korjauksia.

Linna on keskipiste
Porkkalan palautus vaikutti Margareta Segersvenin elämään monella tavalla. Hän opiskeli agronomiksi ja pitää nyt miehensä kanssa Sjundbyn kartanolinnaa. 50 vuotta jatkunut linnan kunnostaminen jatkuu yhä.

– Linna on elämäni keskipiste. Välillä tuntuu raskaalta yrittää löytää rahaa korjauksiin, mutta suku velvoittaa. Matkailusta saadut tulot auttavat omalta osaltaan.

Sjundbyn linnassa asuneet venäläiset ovat saaneet kasvot, mutteivät nimiä. Vähän parenteesin jälkeen piharakennuksesta löytyi kehittämätön filmirulla, joka oli täynnä poseeraavia sotilaita. Mielessään kartanon emäntä on kulkenut monet kerrat sotilaiden jalanjäljissä ja miettinyt heidän elämäänsä.

– Onneksi sotilaat eivät aikoinaan tienneet, että ritarisalin katto on tehty Ruotsinsalmen taistelun sotasaaliina saaduista venäläisten laivojen purjeista. On aika hupaisaa, että he kulkivat tietämättään koko ajan sotasaaliin alla, Margareta Segersven virnistää. (HäSa)

Porkkalasta piti olla hiljaa
Syksyllä 1955 lehdet julkaisivat yllättävän uutisen. Presidentti Paasikivi oli kutsuttu Moskovaan, mutta neuvottelujen tarkoituksesta ei annettu mitään tietoa. Kohta uutistoimisto Reuters kertoi, että Neuvostoliitto aikoi ilmoittaa palauttavansa Porkkalan vuokra-alueen.

Lehdet eivät revitelleet uutista, sillä se kuulosti uskomattomalta. Totta se kuitenkin oli, ja Paasikivi saattoi Moskovasta palatessaan sanoa: ”Ensimmäisen kerran palaan Moskovasta tyytyväisenä.” Aikaisemmat vierailut olivat ennakoineet sotaa.

Porkkalan sotilastukikohta oli ollut kuin uhkaava miekka pääkaupungin kyljessä, sillä Helsinki oli tykinkantaman päässä. Neuvostoliitto olisi helposti voinut miehittää Helsingin.

Mannerheim oli 1944 niin järkyttynyt sotilaallisesta vaarasta, että ehdotti pääkaupungin siirtämistä Turkuun. Tietenkään ehdotusta ei kerrottu julkisuuteen, vaan marsalkka ja maan johto esiintyivät kylmän rauhallisesti.

Porkkalalaiset joutuivat pitämään sisällään sen, mitä he kokivat palatessaan kotiseudulleen. Paluu oli matka vieraaseen maahan, ei koti-Suomeen. Vasta nyt 50-vuotismuistoissaan he saavat äänensä kuuluviin. Aina Neuvostoliiton loppuun asti tietoa oli saatavissa vähän. Ei ollut sopivaa ärsyttää naapuria negatiivisilla muistoilla.

Vuokralaiset käyttivät Porkkalaa kuin omaansa. Vuokra-ajanhan oli tarkoitus jatkua 50 vuotta ja päättyä vuonna 1994, runsas 10 vuotta sitten.

Siitä mitä Porkkalassa vuokra-aikana tapahtui, ei paljon tiedetty. Porkkala oli suljettu hermeettisesti kuin säilykepurkki. Neuvostoliittolaiset ottivat rajan ylittäneet tai aluevesille eksyneet kiinni ja veivät kuulusteluihin.

Vuokra-alueen läheisyys näkyi Helsingissä. Jari Leskinen ja Pekka Silvast kertovat kirjassaan Suljettu aika, miten sotilaita ja sotilasajoneuvoja liikkui yleisesti Helsingin kaduilla.

Näkymiä palautetussa Porkkalassa on syystäkin verrattu Baltian tai Itsä-Saksan tukikohtien näkymiin Neuvostoliiton joukkojen poistuttua. Itä-Euroopassa maaperä oli kerosiinin ja jäteöljyn pilaama, rakennukset kuin pommien jäljiltä.

Porkkalan hautausmaiden tuhoaminen järkytti suomalaisia erityisesti, joten Neuvostoliiton viranomaiset katsoivat tarpeelliseksi selittää tuhot vuokra-alueen asukkaiden omavaltaisuudeksi.

Venäläisille elämä Porkkalassa oli ruusuista aikaa.Porkkalalaiset olivat samalla tavalla etuoikeutettuja kuin NKVD:n tiedustelu-upseerit.

Leskinen ja Silvast selittävät syyn: Moskovasta katsoen Porkkalan tukikohta oli eteentyönnetty selustatukikohta entisen vihollisen maaperällä. Tukikohdan huolto Tallinnasta ja Leningradista toimi hyvin.