Uutiset

Kirahvi vaihtoi kaupan nettiin ja toreihin

Maailmankauppa Kirahvi sulki Hämeenlinnassa olleen perinteisen myymälänsä viisi vuotta sitten ja siirsi toimintansa nettiin ja Suomen toreille. Samalla kaupan myynti moninkertaistui.

-Siirryimme myymään tapahtumiin ja sen ohessa avasimme verkkokaupan, Antti Markkanen Maailmankauppayhdistyksestä kertoo.

Markkasen mukaan pääosa Kirahvin myynnistä tehdään edelleen tapahtumissa, mutta verkko on noussut tärkeäksi välineeksi rinnalle.

Verkkokaupan ei tarvitse aina olla monimutkainen ratkaisu ja Kirahvinkin verkkomyymälä syntyi käytännössä ilmaiseksi. Tilaaminen tapahtuu sähköpostilla ja maksaminen joko tilisiirtona tai postiennakolla.

-Meillä oli jo olemassa verkkosivut, joille tehtiin yksinkertainen tuotekuvasto. Pankkipainikkeita ja -sopimuksia tai muita monimutkaisia tuhansien eurojen ratkaisuja ei näin pienen kaupan kannata tehdä, Markkanen sanoo. (HäSa)