Uutiset

Kirjauksessa kukkii pian kummia kasveja

Jaloauringonkukka, niinivaara-jaloangervo, isokissanminttu, idänröyhytatar, alppiröyhytatar, laavaröyhytatar, keltainen etelänkurjenmiekka ja loistosalvia. Siinä kahdeksan uutta perenna-lajiketta, jotka kukkivat jatkossa kaupunginvarikon tuntumassa Kirjauksessa, jos vain kestävät Riihimäen leveysasteiden kasvuoloja.

– Siinä ne ovat sopivasti omien silmien alla ja tutkijoiden käytössä. Kokeilut on järkevää keskittää yhteen paikkaan, kertoo kaupunginpuutarhuri Tero Westerlund.

Riihimäki solmi viime syksynä Taimistonviljelijät ry:n kanssa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, joka takaa uusien kasvilajien ilmaisen virran kaupungin puistoihin. Luvassa on syksyllä istutettujen perennojen jatkoksi uudenlaisia puita, pensaita ja muita puutarhakasveja.

Riihimäki osallistuu Tampereen, Seinäjoen, Kuopion, Joensuun, Oulun ja Rovaniemen kanssa monivuotiseen kasvien kokeilujärjestelmään. Kokeilukasveja hoidetaan kuin mitä tahansa kaupungin istutuksia. Kokeiluista saatavia tietoja tarvitaan, kun määritellään niille sopivia menestymisvyöhykkeitä.

Silkkiäispuukin voi pärjätä

Vyöhykemerkinnät taimissa auttavat harrastajapuutarhureita määrittämään, onko kasvilla omassa puutarhassa hyvät mahdollisuudet menestyä.

– Toki siihen vaikuttaa aina myös mikroilmasto, mutta jos kasvi tietyn vyöhykemerkinnän saa, niin kyllä sen kaiken järjen mukaan pitäisi pärjätä sillä alueella, kaupunginpuutarhuri Westerlund valistaa.

Riihimäki kuuluu kolmosmenestymisvyöhykkeeseen, pohjoisempana sijaitseva Hämeenlinna kakkoseen ja rannikkoseudut ykkösluokkiin.

– Hämeenlinnan seudun runsaat vesistöt nostavat sen parempaan luokkaan, Westerlund selittää.

– Monet jopa ykkösluokkaan määritellyt kasvit saattavat silti menestyä Riihimäellä. Meillä on esimerkiksi Japanista siemeninä tuotuja silkkiäispuita, jotka ovat pärjänneet hyvin.

Westerlund uskoo, että tulevaisuudessa Riihimäen seudun luokitus muuttuu, kun ilmastonmuutos etenee.

– Olemme jo nyt tässä kakkosmenestymisvyöhykkeen rajoilla, kyllä se sinne liikahtanee.

Valtakunta peittyy tuijiin

Kaupungin ja puutarhurin motiivi osallistua kokeiluihin on jalo.

– Kyllä tässä halutaan vaikuttaa siihen, että Suomen puutarhakasvivalikoima monipuolistuisi. Nykymenolla koko valtakunta peittyy tuijiin! Westerlund murjaisee.

Hän valittelee, etteivät rakennusliikkeet käytä asiantuntijoita kasvivalinnoissaan.

– Istutetaan bulkkituoteita. Yhteen aikaan se oli terijoen salava, nyt tuijia ja aronioita.

Riihimäki pääsi kokeiluun mukaan, koska kaupunginpuutarhuri on alalla tunnettu kokeilunhalustaan.

– No, sanotaan, että satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kaupungille tästä ei koidu muita kuluja kuin normaalit istutus- ja hoitotyöt. Kasvit jäävät omaksi omaisuudeksemme, Westerlund painottaa. (HäSa)

Päivän lehti

28.1.2020