Uutiset

Kirkkoherra Kari Koivu siirtyy eläkkeelle

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Kari Koivu siirtyy eläkkeelle lokakuun alussa 2012.
Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli julistaa kirkkoherran viran haettavaksi näillä näkymin vielä syksyn kuluessa.
Tuomiokapituli antaa myös vaaliehdotuksensa ehkä vielä tämän vuoden puolella. Itse vaali on ensi vuoden puolella.
Kirkkoherra Koivu saavuttaa henkilökohtaisen 64 vuoden eläkeiän ensi vuoden syyskuussa. Koivu valittiin Hämeenlinnan kappalaiseksi vuonna 1982 ja 1996 hänet valittiin Vanajan seurakunnan kirkkoherraksi.

Hämeenlinnan ja Vanajan seurakuntien yhdistyessä kirkkohallitus nimitti hänet uuden seurakunnan kirkkoherraksi vuoden 2003 alusta.
Hän on toiminut yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana Hämeenlinnan ja Vanajan seurakuntayhtymässä vuodet 1999-2002 sekä laajentuneen Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä vuoden 2009 alusta. Lääninrovastiksi hänet nimitettiin vuonna 2002.

Kirkkoherran vaalissa on kolme ehdokasta, jotka tuomiokapituli on asettanut ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle vaalisijalle. Lisäksi voi olla ylimääräisiä ehdokkaita. Äänioikeutettuja ovat seurakunnan 18 vuotta täyttäneet jäsenet. (HäSa)