Uutiset

Kirkkoherran päivystys alkaa Tuuloksessa

Tuuloksen vanhan pappilan palon syttymissyy ei ole toistaiseksi selvinnyt, kertoo Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Maria Murtola.

Palotutkija ja poliisi ovat tällä viikolla tutkineet sitä päätyä talosta, josta palo alkoi. Tutkintaa aiotaan Murtolan mukaan vielä jatkaa, koska kyseessä on merkittävä kohde.

Tuli ja sammutusvesi tuhosivat täysin pappilarakennuksen ja siinä toimineen kirkkoherranviraston viikko sitten Tuuloksen Syrjäntakana. Osin 1700-luvulla rakennetussa talossa asui Tuuloksen kirkkoherra Petri Laine perheineen. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Myös Tuuloksen seurakunnan kirkonkirjat säilyivät lähes vahingoittumattomina arkistoholvissa.


Kirkkoherra sairauslomalla

Perjantaina Petri Laine oli keräämässä jäisestä pappilasta henkilökohtaisia tavaroitaan, niiden mukana musiikkimiehelle tärkeitä kitaraa sekä äänentoisto- ja äänityslaitteita.

-Sulattelen näitä kaverin tallissa ja katson, saako näistä enää kaluja. Nämä on nyt testattu tulella, noella, vedellä ja jäällä. Onhan tämä vielä sellaista tuhansien tunteiden sekamelskaa, Laine huokaa.

Hän kertoo olevansa sairauslomalla ainakin maanantaihin asti, ja Tuuloksen kirkkoherran sijaisena on nyt Lammin kirkkoherra Heli Ulvinen. Viikonloppuna Lainetta tuuraavat Tuuloksen vanha kirkkoherra Jaakko Kauppila ja Lammin seurakunnan kappalainen Kalle Roine.

Laine kertoo, että ensi keskiviikkona kokoontuva seurakuntaneuvosto tekee päätöksiä tulevista työnjaollisista kuvioista, mutta alustavasti asioista on jo sovittu.

-Lammille siirretty Tuuloksen kirkkoherranvirasto jatkaa siellä toistaiseksi. Itse alan päivystää torstaisin Tuuloksen seurakuntakeskuksessa kello 11-13 ja erikseen sovittaessa iltapäivisin. Todennäköisesti myös diakonissa päivystää tuolloin.

Perhe-elämä kaupungin vuokra-asunnossa Syrjäntakana on Laineen mukaan lähtenyt pikku hiljaa käyntiin useiden kymmenien kyläläisten keräämin ja lahjoittamin tavaroin, mistä Laine on kiitollinen.

-Se hämmästyttää ja liikuttaa, että yrityksetkin haluavat meitä muistaa. SPR:ltä olemme saaneet henkisen puolen kriisiapua.


Tontin kohtalo yhä avoin

Kiinteistöpäällikkö Eija Rantalan mukaan Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä ei ole vielä tehty päätöksiä pappilan tulevaisuuden kohteen. Vanha palanut rakennus kuitenkin puretaan pois palotutkimusten ja pahimman talven päätyttyä.

-Epävirallista keskustelua ja yhteydenottoja on tullut uuden pappilan rakentamisen puolesta, mutta siitä päättävät luottamushenkilöt. Taloudellisesti se tulisi kalliiksi. Uuden rakentaminen maksaisi satojatuhansia euroja.

Rantala pitää epätodennäköisenä, että uuden pappilan rakentamiseen saataisiin rahaa kirkkohallitukselta.

-Ei sitä saatu Tuuloksen kirkon peruskorjaukseenkaan, hän muistuttaa. (HäSa)