Uutiset

Kirkkopuiston poppari ajaa tandemilla edelleen

Leo Friman eli hämeenlinnalaisittain Nunu, nykyisemmin Freeman, siemailee limsaa paikallisessa Hermannin kukossa Vallilassa. Hän sanoo olevansa bändin nimensä mukaisesti menneisyyden vanki.

– Se johtuu siitä, että esitämme paljon vanhoja omia biisejä. Itse asiassa siitä syntyi bändinkin nimi, koska tiesimme esittävämme vanhoja hyviä hittejä, joita sekä Virve Rosti että minä olemme esittäneet jo vuosikymmeniä sitten.

Friman ei koe riippuvaisuutta menneisyyteen rasitteena, vaikka hän onkin jo seonnut laskuissa Ajetaan tandemilla hitin esityskerroista. Ainakin hän on soittanut ja laulanut sen 3 000 kertaa.

Friman kasvoi Harvialassa Hämeenlinnassa ja kuului Kirkkopuiston poppareihin. Siis pitkätukkaisten jengiin, jotka kasvoivat brittipoppia kuunnellen.

Friman muistaa, että kerran kun hän oli Järvisen musiikkipuolella töissä, Irwin tuli ostamaan kitaran kieliä.

– Kyllä siinä alkoi hieman hermostuttaa, kun kaupungin suuri poika astui kauppaan, eikä oikeaa kielisettiä tahtonut millään löytyä.

Siinä vaiheessa Friman oli jo itsekin hahmotellut kitaran soittoa. Isä Ernstillä oli kitara ja diplomilaulajatar Toini äiti opetti laulua musiikkiopistossa. Friman tajusi, että kyllä hänkin nuotissa pysyy.

Hän alkoi säveltää musiikkia itse. Myllymäenkadun omakotitalon yläkerrassa syntyi demo. Heikki Hector Harma teki sanat. Syntyi muun muassa Ajetaan tandemilla ja Kaksi lensi yli käenpesän. Frimanista tuli teinien tähti. Oli vuosi 1976.

Seuraavaa hittiä ei voi ennustaa

Edelleen Ajetaan tandemilla soi Menneisyyden vankien ohjelmistossa ilta toisensa jälkeen. Tosin nykyinen menkkareiden sovitus tandemista on muuttunut rokimpaan suuntaan.

– Keikoilla biisistä on tullut mukava yhteislaulutilaisuus, Friman nauraa.

Vaikka vanhat biisit jyräävät, Menneisyyden vangeilla on taas tähtäimessä levyllinen uusia kappaleita. Kiekon pitäisi olla valmis ensi keväänä. Sen verran hämäläistä verta helsinkiläistyneessä Frimanissa on, että hän tuskailee biisien aihioita syntyvän pöytälaatikkoon turhan verkkaisesti.

– Pitäisi olla deadline, niin biisejä syntyisi nopeammin.

Homma on silti edelleen hallussa. Pari vuotta sitten Frimanin säveltämä Tähdet näyttää tien nousi Radio Suomen soittolistan ykköseksi.

– Ja se taisi olla Radio Jannenkin listan kärjessä. Se kannusti, sillä edellisestä hitistä oli 25 vuotta. Seuraavaa hittiä ei voi ikinä tietää, ehkäpä siihenkin menee neljännesvuosisata, Friman sanoo katsellessaan uusia sävellyksiään.

Menneisyyden vangit tekevät biisejä kimpassa. Virve sanoittaa, Friman säveltää ja sanoituksiin saadaan apua myös Hectorilta ja Frimanin vaimolta Tarjalta.

Vaikka uusia biisejä tulee, Friman tietää, että keikkaa ei voi vetää soittamatta myös vanhoja hittejä.

– Se on yleisön palvelemista, sillä niiden takia lipunhinta maksetaan ja niitä kansa haluaa kuulla ja hoilata mukana.

Menneisyyden vangeissa potkua

Samana vuonna 1976, kun Friman löi itsensä läpi, hänestä tuli William’s Pubin tikkamestari. Vaikka Saaristen koulun kivijalassa treenattiin soittamista, aikaa jäi pubissa istuskeluun.

– Se oli silloin merkittävä kohtaamispaikka.

Ennen Frimania Hämeenlinnasta lähti muun muassa Irwin, Vexi Salmi ja Markku Veijalainen ja Eddy and the lightings.

– Edellinen sukupolvi näytti, että kaikki on mahdollista. Hämeenlinnalaisuus ei ole ainakaan haitallisesti vaikuttanut siihen, mitä minusta tuli.

Friman tapasi Virve Rostin vuonna 1991. Syntyi Virve Rosti & Freeman ja Menneisyyden vangit.

– Pohdin silloin, että bändin toimintaan pitäisi saada potkua. On näyttänyt siltä, että 1+1 on kolme. Keikkojen lukumäärästä päätellen bändi on toiminut hyvin ja pitkään, Friman hymyilee.

Frimanin mukaan bändi tuli hyvään rakoon, sillä 1990-luvulla suomenkielinen musiikki nousi aallonpohjalta samoin kuin kotimainen elokuva. Vanhoille hyville hiteille oli markkinoilla tilausta.

Friman heittää Menneisyyden vankien kanssa vuodessa noin 130 keikkaa.

– Kadehdittaa sellaiset bändit, jotka tekee levyn, keikkailee kaksi kuukautta ja lepää loppuvuoden jossain palmumaassa, kitaristi ja laulaja virnistää.

Loma on kuitenkin tiedossa. Kesälomaa on takana viikko ja ensi talvena bändi on päättänyt ensimmäistä kertaa pitää kuukauden talviloman.

– Jos sitten pääsisi vaikka hohtaville hiekkarannoille, Friman suunnittelee.

Kuinka kauan konkari sitten jaksaa keikkailla samaa vauhtia?

– Jotain sellaista on laskeskeltu, että kun täytän 60 vuotta, saa bändistä erota, mutta onhan niitä optioita sen jälkeenkin.

Vanha tavara kiehtoo

Menneisyys kiehtoo Hämeenlinnan kasvattia. Friman harrastaa muun muassa keräilyä, ja keikkakaupunkien kirppareilta tarttuu mukaan muun muassa vinyylilevyjä, postimerkkejä ja postikortteja.

– Tosin postikortit kiinnostavat nyt enemmän kuin postimerkit.

Keikkamatkoilla Friman bongaa myös lintuja. Siis ihan oikeita siivekkäitä. Etenkin keväisin matkavarustukseen kuuluu kiikarit ja kartta paikkakunnan lintutorneista.

Friman on yrittänyt harrastaa myös kuntourheilua. Aulanko-juoksun ennätys on alle 40 minuuttia. Kymmenen vuotta sitten tavoitteena oli juosta maraton. Harjoituskausi oli hyvässä vauhdissa, mutta polvinivelet sanoivat sopimuksen irti ja juoksu loppui lyhyeen – tähystysleikkaukseen.

– Sitten aloitin tenniksen, mutta vähän ajan kuluttua olkapää ei enää kestänyt yläkautta syöttämistä. Eihän se ole pelaamista, jos vain alakautta syöttää. Kortisonipiikkejäkään ei suositella joka viikko otettavaksi.

Kitaran soittamista olkapää kuitenkin kestää, sillä harvemmin kitaraa tarvitsee soittaa kädet ylhäällä.

Pienistä urheiluvammoista huolimatta Friman sanoo edelleen olevansa sama Kirkkopuiston poppari kuin 1970-luvulla. Tosin enää hän ei istu puolenyön aikaan puiston kiveyksillä tai kuuntele kotona Radio Luxemburgin musiikkiohjelmaa. Siihen aikaan hän ajaa tandemilla tai istuu kerrostaloasuntonsa parvekkeella hahmottelemassa uusia biisiaihioita.