Uutiset

Kirstulan peltoja ei enää vuokrata

Kirstulan kolmiota ei viljellä enää tulevana kesänä, jos kaupunki pääsee sopimukseen maanvuokraajan kanssa.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus aikoo purkaa vuokrasopimuksen, jota on uusittu aina kerran vuodessa syyskuun alkuun mennessä.

Maata on vuokrannut sen aikaisempi omistaja. Mauri Honkajuuri on viime vuosina viljellyt noin 17 hehtaarin alueella vehnää.

Nyt hän pyytää korvauksena tulonmenetyksestä 27 000 euroa. Kaupunki on pyytänyt asiantuntijalausunnon korvauksen suuruudesta. Kaupunki osti Kirstulan kolmion Honkajuuren perheeltä vuonna 1984.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Alueelle jättimäistä autotaloa suunnitteleva Sunny Car Center on pyytänyt kaupungilta lupaa pienpuuston raivaamiseen ja maa-aineksen kuorimiseen Kirstulan pellolta.

Parhaillaan Kirstulan kolmioon tehdään kaavamuutosta, joka mahdollistaa autokaupan keskuksen rakentamisen. Kaava koskee noin 30 hehtaarin aluetta, jonka laidalla on muinaismuistoalue.

Kaupunginhallitus pohtii arkeologisen tutkimuksen tekemistä alueella.

Edellytys on, että se tehdään museoviraston luvalla ja sen hyväksymällä tavalla. (HäSa)