Uutiset

Kissat kaipaavat koteja

Löytöeläintaloissa käy nyt aikamoinen vilske ja vilinä: tiloja täyttävät niin reissussa rähjääntyneet kollit kuin emokissat pentuineen. Näin on myös Hausjärven Oitissa sijaitsevassa löytöeläintalossa, jota ylläpitää Hausjärven Eläinsuojeluyhdistys ry.

-?Loppukesä ja alkusyksy ovat meillä ehdottomasti kiireisintä aikaa, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Mäki.

Yhteydenottoja sekä kadonneista että löytyneistä kissoista tulee päivittäin. Löytyneiden osalta kysymys ei aina ole vain yksittäisestä kissasta, vaan joukossa on myös pentueita. Koteja vailla on myös joukko aikuisia kissoja, jotka ovat saapuneet talolle pitkin kulunutta vuotta.

Kotia etsivistä kissoista Mäkeä huolestuttaa erityisesti aikuisten löytökissojen tilanne.

-?Aikuisten kissojen löytöeläintalolla viettämä aika on kasvanut aikaisemmista vuosista, Mäki toteaa.

Vaikka löytöeläintalon tilat on tehty mahdollisimman kodinomaisiksi, eivät ne silti vastaa oikeaa kotia. Mäki toivookin, että kissan hankkimista pohtivat perheet harkitsisivat myös aikuista kissaa vaihtoehtona perheen lemmikiksi.

Leikkautuksella vähemmän löytöpentueita

Vaikka kissojen sterilointi on ollut runsaasti tapetilla viime vuosina, ei löytöeläintaloille saapuvien pentueiden määrässä ole näkynyt juurikaan muutosta.

Yhdeksi syyksi tähän Päivi Mäki arvelee sterilointiin liittyviä harhaluuloja.

-?Leikkautus tulisi hoitaa viimeistään puolen vuoden iässä vahinkopentujen ehkäisemiseksi, ja samalla kissan voi myös siruttaa eli tunnistusmerkitä mikrosirulla.

Sirun avulla karkuteille päässeen kissan omistaja saadaan tavoitettua heti kissan löytymisen hetkellä.

Mäen mukaan monesti kysymys on siitä, ettei omistaja joko taloudellisista tai muista syistä halua tai viitsi leikkauttaa kissaansa, joka tekee pentueen toisensa jälkeen esimerkiksi naapurin pihalle. Tällaiset holtittomasti lisääntyvät kissapopulaatiot työllistävät runsaasti niin eläinsuojeluviranomaisia kuin vapaaehtoisia eläinsuojelutoimijoitakin.

Kaikki Hausjärven Eläinsuojeluyhdistys ry:n kissoista kastroidaan tai steriloidaan sekä sirutetaan ennen uuteen kotiin lähtemistä. Tällä taataan se, ettei yksikään yhdistyksen luovuttamista kissoista osallistu uusien löytöpentueiden tekemiseen.

-?Kannustan kaikkia kissanomistajia kantamaan vastuunsa ja leikkauttamaan lemmikkinsä ajoissa, Mäki toteaa.

Vain tällä tavoin löytöpentueiden määrää saadaan vähennettyä. (HäSa)