Uutiset

Kitsiä ja kimallusta kerrakseen

Voi kauhistus, minkälaista überkitchiä! Mitä yli-imelää taiderihkamaa! Ranskalainen taidekriitikko Laurent Danchin näyttää, miten yleisö tavallisesti reagoi nähdessään afrikkalaisen Paul Amarin veistoksia, jotka on tehty värikkäästi maalatuista simpukoista.

Danchinin mukaan seuraava reaktio on, että kauhistunut ilme vaihtuu kiinnostuneeksi huvittuneisuudeksi. Värivaloja vilkkuvat, lukemattomia pienen pieniä ihmis- ja eläinhahmoja ja kukkakoristeita sisältävät simpukkaveistokset ovat niin yli-yli-kitsiä, että niitä on pakko katsoa uudelleen. Silloin taidokkuuteen yleensä jo ihastuu.

Algerialaistaustaisen Amarin (s. 1919) veistokset ovat osa Hämeenlinnan taidemuseossa avautuvaa Afrikan tähdet -näyttelyä. Näyttelyssä on esillä afrikkalaista nykykansantaidetta sekä käsinmaalattuja elokuvajulisteita Ghanasta.

Syyskuun puoliväliin avoinna oleva näyttely on yksi nykytaiteen museon Kiasman Ars11 -näyttelyn satelliittinäyttelyistä.

Näyttelyn toinen kuraattori, taidehistorioitsija T uula Karjalainen sanoo, että kansantaiteesta tai ITE-taiteesta puhuminen on kinkkinen juttu Afrikan tapauksessa.

-Kaikki afrikkalainen taide on enemmän tai vähemmän ITE-taidetta, sillä useimmat tekijät eivät ole saaneet taidekoulutusta, hän sanoo.

Karjalaisen mukaan koko afrikkalaista taide-elämää leimaava outsider-teema ei kuitenkaan tarkoita, että tekijät olisivat jääneet jotenkin alhaiselle tasolle tai ulkopuolisiksi.

-Monien taiteilijoiden töitä on ollut maailman kuuluisimmissa gallerioissa ja museoissa Tate Modernista lähtien, hän sanoo.

Tuntematonta ?taidetta tutuksi

Afrikkalaista taidetta ei tunneta Suomessa, ja halu esitellä sitä laajasti on ollut yksi Ars11 -näyttelykokonaisuuden ja Hämeenlinnan Afrikan tähtienkin tavoitteista.

Esimerkiksi amanuenssi Maria Laine tunnustaa, että hän ei taidekoulutuksestaan huolimatta ole ennen tiennyt juuri mitään afrikkalaisesta taiteesta, ei varsinkaan kansantaiteesta.

-Tällaista ei opetettu koulussa!

Paul Amarin simpukkaveistosten lisäksi esillä on angolalaistaustaisen Franck Lundangin (s. 1958) maalauksia, Ghanassa eläin- ja esineaiheisia ruumisarkkuja tehneen puusepän Ataa Okon (s. 1919) piirustuksia sekä ghanalaisia elokuvajulisteita.

Jauhosäkeille käsin maalatut elokuvajulisteet ovat omituinen sekoitus kansantaidetta ja massakulttuuria. Videonauhureiden yleistyttyä 1980- ja -90-luvuilla videoyrittäjät matkasivat maalaiskylästä toiseen ja pitivät ”elokuvaesityksiä”. Yleisöä houkuteltiin julisteilla.

-Ja elokuvat olivat kamalaa roskaa. Kauhua, kung futa ja b-luokan Hollywood-elokuvia, Laurent Danchin sanoo.

Danchinilla on lukemattomia tarinoita teoksista ja niiden tekijöistä, ja hän viittilöi innokkaasti käsillään esitellessään töitä.

Mutta entä, jos joku afrikkalaista kansantaidetta tuntematon yksityinen näyttelyvieras tupsahtaa taidemuseoon? Mitä hän saa tästä kaikesta irti?

Laurent Danchinin mielestä kysymys ei koske pelkästään huonosti tunnettua afrikkalaista kansantaidetta, vaan kaikkea taidetta. Tarvitaan tietty määrä ennakkotietoja, jonkinlainen ”koodi”, jonka avulla tutkia teoksia.

-Mutta jos koodia ei ole, niin tästä joko pitää tai ei pidä, se on yksinkertaista. Katsoja tutkii yhtä teosta ja jos hän pitää siitä, hän haluaa ehkä etsiä lisää tietoa siitä ja oppii, Danchin pohtii. (HäSa)

Päivän lehti

17.1.2020