Uutiset

Kiusaamisen syitä

Hämeen Sanomien 13.10.2005 numeron mielipidesivulla oli mielestäni tavallista tärkeämpiä asioita ja sattuvasti sanottuja. Esimerkiksi ”taitettu indeksi” on asia, joka koskee satojatuhansia ihmisiä Suomessa. Sen alku asettuu aina 1980-luvun loppupuolelle ja kaikki hallitukset näihin päiviin asti ovat ”syyllisiä” tehtyyn eläkelain epäoikeudenmukaiseen muutokseen.

Se asia, jota ajattelin käsitellä, oli kiusaamista koskeva kirjoitus. Oli sitten kyse koulukiusaamisesta tai työpaikkakiusaamisesta tai muusta kiusaamisesta, niin eräs syy siihen lienee selvä. Koska en itse ole kokenut olevani kiusaaja enkä kiusattu, niin seuraava lyhyt kommentti perustuu kokonaan lähdekirjallisuuteen.

On selkeästi osoitettu, että kiusaaminen johtuu kateudesta. Kiusaaja kokee koulussa, että tuo luokkatoveri on häntä lahjakkaampi ja parempi oppilas ja ihminen.

Työpaikkalla tilanne on sama eli kiusaaja kokee työtoverinsa olevan häntä parempi työntekijä ja ihminen. Näin yksinkertainen on tilanne.

Toki muitakin perusteita on. Miksi muuten esimerkiksi televisiossa ei koskaan haastatella kiusaajia?

Juhonpoika

Hämeenlinna