Uutiset

Kiusatuille uskoa huomiseen

Taannoisen koulukiusaamista käsitelleen lehtijutun innoittamana minäkin ajattelin kertoa hieman tarinaani. Enkä tee sitä kerätäkseni säälipisteitä, vaan haluan vihdoin saada ääneni kuuluville. Ehkä tämän jälkeen minun ei tarvitse vatvoa asioita enää yksin omassa päässäni.

On uskomatonta, kuinka helposti pienestä, kiltistä ja tunnollisesta tytöstä kasvaa kyyninen, negatiivinen ja itsetunnoltaan hatara ihminen.

Otetaanpa esimerkkejä omalle kohdalleni sattuneista kiusaamisista. Olin pienenä iloinen ja puhelias tyttö, halusin aina välttämättä vastata puhelimeen sen soidessa, ja tykkäsin lukea kasettinauhuriin tarinoita ja lauleskella lauluja.

Sitten eräänä päivänä ala-asteella yksi luokkani pojista haukkui ääntäni hirveäksi, ja siitä lähtien olen itsekin inhonnut omaa ääntäni.

Nykyään en pidä lainkaan puhelimessa puhumisesta, ellei soittajana ole joku minulle todella läheinen ihminen, joita ei ole kovinkaan monta. Olen myös eri elämäni vaiheissa saanut kuulla olevani joko läski tai lauta.

Pari lausahdusta on jäänyt elävimmin mieleeni. Yläasteella eräs tyttö (vai pitäisikö ihan kurillaankin sanoa ämmä) luuli joutuvansa tekemään paritehtävää kanssani, ja hän kuiskutteli kavereilleen: ”Mä joudun TON kanssa tekeen parityön” luullen ilmeisesti, että olen huonokuuloinen.

Toinen tapaus oli kun pihalla eräs ”naispuolinen” kiusaaja kävellessään ohitseni heitti kaverilleen ”Mun tekis mieli potkasta TOTA”. Olin siis pelkkä toi, en juuri minkään arvoinen.

Yläasteen loppupuolella käytinkin kaikki mahdolliset tilaisuudet olla pois koulusta, ja jos ei tilaisuutta tarjoutunut, niin keksin sellaisen. Se näkyi valitettavasti arvosanojen laskemisena, mutta eihän siihen kukaan kiinnittänyt huomiota.

En tiedä kuinka paljon nämä kiusaamiset vaikuttivat tulevaan, mutta lukion aikana sairastuin paniikkihäiriöön ja keskivaikeaan masennukseen. Kai se oli sattumien summaa, asiat olivat päässeet kasaantumaan sisälleni.

Onneksi kuitenkin hain apua ja sain sitä. Lääkitys minulla on vieläkin päällä, on ollut noin seitsemättä vuotta, ja näillä näkymin tulee olemaan vielä pitkän aikaa.

Olen nyt paremmassa kuosissa, mutta tuskin pystyn unohtamaan kokemuksiani koskaan. Koko alkuelämäni kiusaamisineen kaikkineen on johtanut siihen, että en pysty muodostamaan minkäänlaista parisuhdetta, enkä myöskään viihdy missään töissä, koska en halua ihmislaumaa ympärilleni. Mikäs ihme se toisaalta on, kun koko peruskoulun ajan on ollut syrjittynä ja jätettynä porukan ulkopuolelle.

Olen aivan varma, että joku ajattelee tätä lukiessaan miten onneton luuseri olen ollut, kun en ole pistänyt kiusaajille hanttiin. Voin vaan sanoa, että ei pieni ihminen tiedä mitä tehdä tuollaisissa tilanteissa.

Lisäksi luulen, että mikään mitä olisin sanonut tai tehnyt, ei olisi auttanut, vaan pikemminkin päinvastoin.

Tänä päivänä, jos joku sanoisi minusta jotain ikävää, näyttäisin todennäköisesti keskisormea tai tuntisin palavaa halua vetää haukkujaa lättyyn.

Onneksi uskon sentään karman lakiin, että kiusaajat saavat lopulta sen minkä he ansaitsevat. Sitä niittää mitä kylvää, niin makaa kuin petaa, minkä taakseen jättää sen edestään löytää.

Uskokaa muutkin kiusatut siihen, että paha saa lopulta aina palkkansa. Jaksakaa myös uskoa, että joskus koittaa päivä, jolloin helpottaa.

Yksinäinen Susi

Hämeenlinna