Kolumnit Uutiset

Kiva, kun annat haastattelun!

Mikä toimittajan työssä on parasta – ja samalla joskus myös vaikeinta? Minun mielestäni ihmisten kohtaaminen ja henkilöhaastattelujen tekeminen.

Ensinnäkin täytyy nostaa hattua niille ihmisille, jotka suostuvat haastateltaviksi. He antavat aikaansa, vaikka voisivat yhtä hyvin ajatella, että olisi heillä parempaakin tekemistä.

Henkilöhaastattelussa ihminen väkisin myös antautuu johonkin, jonka lopputulosta hän ei tiedä. Ihminen suostuu toisten katsottavaksi.

Tällaista ilmaisua elokuvaohjaaja Virpi Suutari käytti äskettäin Radio Aallon haastattelussa.

Näinhän se on. Itsekin ajattelisin, että toisaalta olisi kiinnostavaa nähdä, mitä joku toimittaja minusta kirjoittaisi. Toisaalta se myös jännittäisi aika lailla. Entä jos lehtijuttu antaisi minusta aivan eri kuvan kuin mikä itselläni on persoonastani? Ja kumpi kuva olisi lähempänä totuutta?

Virpi Suutarin aviomies näyttelijä Martti Suosalo sanoi samassa haastattelussa, että hän antaa haastatteluja senkin takia, että hän itse lukee mielellään lehdistä muiden ihmisten haastatteluja.

Ja juuri näinhän se menee. Ei lehdissä olisi kiinnostavaa materiaalia, jos ihmiset eivät itse sitä meille anna. Ei toimittaja sitä omasta päästään voi sepitellä.

Ymmärrän kuitenkin, jos joku empii haastatteluun suostumista – ja ymmärrän myös kieltäytymiset, vaikka ne toimittajaa harmittavatkin.

Jotkut ihmiset vähättelevät itseään ja väittävät, etteivät heidän sanomisensa kiinnosta ketään. Toiset sanovat heti, etteivät he halua minkäänlaista julkisuutta.

Joskus mietityttää tuo ”ei minkäänlaista julkisuutta” -asenne. Olisikohan siinä vähän ylireagointia? Ikään kuin haastattelu esimerkiksi tässä meidän lehdessämme tarkoittaisi julkkikseksi heittäytymistä. Eihän tämä nyt sentään mikään Seiska tai valtakunnallinen tv-kanava ole!

Luulen, että useimpia arveluttaa enemmän oman lähipiirin tai naapuruston suhtautuminen kuin yleisempi julkisuus. Jotkut ovat jopa kertoneet pelkäävänsä, mitä tutut ihmiset ajattelisivat. Ja sitä, että heistä välittyy sellainen käsitys, että he ovat itse halunneet päästä esille.

Tässä voin sanoa, että niin ei yleensä ole. Me saamme jopa harmittavan vähän vihjeitä ihmisiltä itseltään. Kyllä suurin osa suomalaisista on turhankin vaatimattomia. Jos joku salaisesti haluaisikin vähän esiin, ei hän kyllä itse ilmoittaudu toimitukselle. Poikkeuksia tietysti on, mutta niitä on vähän.

Mutta kaiken kaikkiaan: täytyy panna iloisesti merkille se, että niin monet kuitenkin suostuvat haastattelupyyntöihimme. Välillä sitä soittaa ennalta tuntemattomalle ihmiselle, etukäteen jo puoliksi varmana siitä, ettei tämä mitään haastattelua anna. Ja kun tämä ihminen sitten suhtautuukin heti ensi kuulemalta myönteisesti, toimittajan päivä on pelastettu.

Eli kiitos kaikille teille, jotka annatte meille haastatteluja. Ilman teitä lehdenteko olisi mahdotonta.