Uutiset

Kivelän teesit vaikuttavat hitaasti

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) antoi viime vuonna professori Sirkka-Liisa Kivelälle tehtäväksi selvittää vanhustenhoidon ongelmia sekä laatia ehdotuksia tarvittavista uudistuksista.

Paineet työhön olivat kovat, sillä suomalaisen vanhustenhuollon on väitetty kriisiytyneen. Hoitajia on liian vähän, tilat ovat puutteellisia ja lääkkeillä korvataan entistä suurempi osa hoidosta. Väitteet ovat vakavia eivätkä varmasti täysin katteettomia.

Suomessa päätettiin laajan yksituumaisuuden vallitessa viime vuosituhannen loppuvuosina linjata vanhuspalvelut uudelleen. Laitospainotteisuutta haluttiin keventää ja hoitaa entistä useampi vanhus kotonaan tai palveluasunnoissa.

Tavoite on ainakin osittain toteutunut. Laitospaikkoja on vähennetty tuntuvasti. Samalla laitoksissa työskentelevien hoitajien määrää vähennettiin ja vakansseja siirrettiin avopalveluihin. Vanhusten kotipalveluja tehostettiin ja maahan rakennettiin paljon sekä kunnallisia että yksityisiä palvelutaloja. Niiden olot on järjestetty mahdollisimman kodinomaisiksi ja laitoksen leima on pyritty häivyttämään.

Ongelmia on ilmaantunut erityisesti vanhusten laitoshoidossa. Niissä asuvien omatoimisuus on lähes tyystin kadonnut, kunto on heikko ja he vaativat paljon hoitoa. Kun työstä on ollut pakko selvitä pienellä hoitajien määrällä, ongelmat ovat joissakin laitoksissa tulleet jokapäiväiseksi. Julkisuudessa on kerrottu pöyristyttäviä tapauksia suoranaisista laiminlyönneistä.

Tilannetta vanhusten hoitolaitoksissa pahentaa myös pula hoitajista. Työ vanhainkodeissa ja muissa hoitopaikoissa ei ole alan ammattilaisten keskuudessa kovinkaan suosittua.

Ne, jotka odottivat professori Kivelän työstä selkeitä ohjeita hoitajien määrän tuntuvasti lisäämisestä, ovat kokeneet ilmeisen pettymyksen.

Hän painottaa selvityksessään vanhustyön ammattilaisten koulutusta. Geriatrian, vanhuslääketieteen erikoislääkäreitä pitää kouluttaa lisää, samoin muuta vanhustyön henkilöstöä. Selvityksessä kiinnitetään huomiota lääkehaittojen ehkäisyyn ja kannustetaan keinoihin vanhusten masennuksen hoitoon.

Professori Kivelän mielestä vanhusten subjektiivinen oikeus hoitoon, samaan tapaan kuin lasten päivähoidossa, pitäisi toteuttaa. Hän esittää paluuta korvamerkittyihin valtionosuuksiin ja epäilee samalla, että kunnat ohjaavat vanhustyön rahat vallan toisiin tarkoituksiin.

Parannusehdotuksissa ei ole juuri mitään sellaista, joka nopeasti vaikuttaisi vanhusten arkeen. Koulutuksen painopisteiden muutos vie useita vuosia, lääkehaittoja ei kyetä nopeasti ehkäisemään.

Vastuu vanhuksista on ensisijaisesti jokaisella kunnalla. Mikäli niiden päättävissä elimissä ja keskeisillä virkapaikoilla sekä vanhustyön ammattilaisilla arvot ja asenteet ovat kohdallaan, vanhustyö ei ole vääjäämättä kriisissä. Valtionosuuksien korvamerkintä tai niiden valvonta eivät näy vanhuksen vuoteen äärellä kovinkaan nopeasti, jos ollenkaan.