Uutiset

KL: Voitollisista bitcoin-kaupoista ilmoitetaan yhä useammin verottajalle

Helsinki
08.07.2018, 08:07

Kotimaa

Yhä useampi bitcoin-kaupoilla voittoa tehnyt verovelvollinen on ilmoittanut voitoistaan verottajalle, kertoo Kauppalehti. Verohallinto kertoo saaneensa viime vuodelta noin 7 400 ihmiseltä ilmoituksen virtuaalivaluutalle tehdyistä voitoista.
Alustavan arvion mukaan verotettavaa pääomatuloa olisi ilmoitettu noin 40 miljoonan euron edestä. Ylitarkastaja Timo Puiron määrä on aiempiin vuosiin verrattuna moninkertainen. Joitakin ilmoituksia ei ole vielä huomioitu verottajan arvioissa, koska ne on tehty paperisilla veroilmoituksilla.
Puiro arvioi, että kaikkiaan Suomen verovelvolliset olisivat tehneet viime vuonna voitollisia bitcoin-kauppoja noin 60 miljoonan euron edestä. Läheskään kaikki kaupat eivät kuitenkaan tuottaneet voittoa.
Bitcoinilla ja muilla virtuaalivaluutoilla käydyillä kaupoilla tehdyt voitot ovat veronalaista ansiotuloa, koska bitcoineja ei käsitellä verotuksessa arvopapereina. Kaupoissa syntyneitä tappioita ei myöskään voida vähentää tuloverotuksessa luovutustappiosääntöjen mukaan.

Hinta laskenut tuntuvasti tänä vuonna

Viime vuosi oli bitcoinille ja monille muille virtuaalivaluutoille ennätysmäinen. Bitcoinin kurssi nousi ripeästi vuoden mittaan ja saavutti huippunsa yli 19 000 dollarissa vuoden lopulla. Sittemmin bitcoinilla on käyty kauppaa selvästi heikompaan hintaan, 6 000-7 000 dollarin vaiheilla.
Hintoja on painanut monissa maissa ja pankeissa tiukennettu sääntely ja epävarmuus valuuttojen turvallisuudesta. Esimerkiksi Nordea on kieltänyt työntekijöiltään kaupankäynnin kryptovaluutoilla. Finanssivalvonta varoitteli viime vuoden puolella, että bitcoin ja vastaavat ovat spekulatiivisia sijoituskohteita, joiden arvonmuodostus perustuu pelkästään odotuksiin siitä, että joku ostaa ne myöhemmin kalliimmalla.
Erilaisia virtuaali- ja kryptovaluuttoja on tuotu markkinoille yli 1 500. Bitcoin on niistä suurin.
Verohallinto on antanut ohjeita virtuaalivaluuttojen verotuksesta verkkosivuillaan.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/7-400-ihmista-ilmoitti-verottajalle-voitollisista-bitcoin-kaupoista–aiemmin-lahes-kaikki-voitot-jaivat-ilmoittamatta/p3Y3Gfv4
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48411/virtuaalivaluuttojen-verotus/

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi