fbpx
Kolumnit Uutiset

Klassisen musiikin lyhyt oppimäärä

Asentoni tuolissa oli mukava, mieli jo valmiiksi levollinen, katse Tuija Hakkilan fortepianon koskettimilla.

Hämeenlinnan lahja pianistitaivaalle on soittanut Musiikkia Linnassa -festivaaleilla alusta asti, 25 vuotta. Tasan yhtä kauan olen asunut kaupungissa. Minusta tuli fani jo kauan sitten, enkä ole yksin.

Itse Wolfgang Amadeus Mozart olisi huudahtanut Jess! tai ehkä sittenkin Brava! keskiviikkoiltana Hämeen linnan Kuninkaansalissa.

Hakkilan ja viulisti Sirkka-Liisa Kaakisen Eläköön Mozart ja ystävät! oli täsmälleen sitä, mitä ihmisen sielu keskellä synkkenevää syksyä tarvitsi. Jos on olemassa sellaista kuin naisenergiaa, niin nyt sitä kuultiin, nähtiin ja koettiin.

Yllättyikö joku? Eihän tuo pahainen hölkkähullu toimittelija edes ymmärrä klassisesta musiikista mitään! En ymmärrä, koska kenenkään ei tarvitse, ja lisäksi olen täydellisen epämusikaalinen.

Tiedän, milloin taputtaa ja milloin ei: hyvin usein riittää, kun osaan laskea ohjelmalehtiseen merkityt osat kolmeen. Tunnistan nopean soiton hitaasta, ja senkin tulkinnan tukena ovat selvät italiankieliset merkinnät.

Kavahdettavaa korkeakulttuuriako? Höh, ei sinne päinkään; Kuninkaansalissa on korkealla vain holvikatto.

Tunneskaalaa riitti pienestä ja herkästä suureen ja mahtavaan. Elävässä klassisessa on parasta sen pohjaton monipuolisuus: ikinä ei tule vastaan puuduttavaa toistoa, vaan aina löytyy uutta, vähintäänkin uusia vivahteita ja yksityiskohtia.

Paljon useammin olen tylsistynyt jääkiekko-ottelussa tai rock-konsertissa.

Olen jo aikoja sitten lakannut harmittelemasta sitä, että hämeenlinnalainen vanhaan musiikkiin keskittyvä festivaali ei ole löytänyt niin sanottua suurta yleisöä. Mitä sitten?

On ollut äärimmäisen hauskaa huomata vanhentuneensa samaa tahtia vanhan musiikin festivaalin kanssa. Hyvin monet muutkin uskollisimmista ovat olleet mukana alusta asti.

Musiikkia Linnassa on samaa kuin Aulanko tai Ahvenisto, eikä niidenkään arvoa mitata ihmisjoukoilla tai turistivirtojen vuolaudella. Toki maksavaa yleisöä pitää olla, ja kaikki muukin tuki jatkuvuuden turvaamiseksi on perusteltua, kaupungiltakin. Laadulla on joskus lupa korvata määrä.

Säälin kriitikoita, jotka narisevat rutikuivasti joistakin toisaikaisuuksista, kun olennaista on se, miten paljon soittajilla on annettavaa yleisölleen.

Parhaimmillaan kotiin lähtee kuten keskiviikkona juoksujalkaa unohtaen, että vielä linnan portaita kiivetessä jalkoihin särki ja joka paikkaa kolotti. Sinne jäi mielen synkkyyskin, jos sitä edes olikaan.

Sunnuntaihin jatkuvilla Musiikkia Linnassa -konserteilla jaksaa taas melkein kevätaurinkoon asti.

Menot