Uutiset

Kohina vankilennoista jatkuu

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ei aio antaa periksi niin sanotussa vankilentojutussa. Järjestö perää ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.) lähettämässään kirjeessä lisää selvityksiä.

Amnesty International epäilee edelleen vahvasti, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n vankeja kuljettaneita lentokoneita on laskeutunut Helsinki-Vantaalle, mistä ne ovat jatkaneet matkaa.

Ihmisoikeusjärjestö haluaa tietoa monesta lennosta, suurimman yleisen mielenkiinnon kohteena on maaliskuussa vuonna 2006 Helsinki-Vantaalla pysähtynyt Miami Airin suuri matkustajakone.

Amnesty ryhtyi kovistelemaan ulkoministeri Tuomiojaa sen jälkeen, kun tämä kertoi STT:n haastattelussa ulkoministerin keinojen olevan lopussa. Hänen mukaansa Suomi on tehnyt voitavansa asian selvittämiseksi.

Tuomiojan sanoille on katetta – onko riittävästi, se on arvioinnin paikka. Ulkoministeri on tutkinut lentoja ja yhtään alkuunkaan pitävää näyttöä Suomen maaperälle laskeutuneista vankilennoista ei ole.

Ulkoministeriö pystyi kaivamaan esiin yhden epäilyttävän lennon, jossa matkustajakone pysähtyi Helsinki-Vantaalla.

Asiallisesti pitävää näyttöä ei voi olla myöskään Amnestyllä. Sitä ajaa toimintaan epäily, mikä on aivan ymmärrettävääkin, koska järjestö on tunnettu maailmalla tiukkana ihmisoikeuksien puolustajana. Amnestyn tapana ei ole hevin antaa periksi.

Tilanne on Suomen näkökulmasta kehittymässä jos ei kiusalliseksi niin ainakin kohtuuttomaksi. Näin siksi, että ulkoministeriön pitäisi tutkia ja selvittää asia, josta on äärimmäisen vaikea saada luotettavaa tietoa.

Tämän tylyn tosiasian Amnesty itsekin myöntää Tuomiojalle postitetussa kirjeessä.

Kun järjestö on kovin aktiivinen, olisi paikallaan, että se pystyisi myös nimeämään keinoja, joilla tutkimuksia olisi järkevää jatkaa. Näin se ei tee, silti Amnesty vilauttaa peräti selvitysmiehen asettamista.

Esitys on aivan liikaa tyhjän päällä. Edes näköpiirissä pitäisi olla nykyisen upottavan suon tilalle kovaa maata. Selvitysmiehen asettaminen on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sangen suuri siirto.

Amnesty painostaa ulkopolitiikan johtoa ihmisoikeuksien näkökulmasta ansiokkaasti, samalla julkisuudessa piirtyy kuvaa Suomesta, joka ei muka piittaa perusarvoista.

Suomen kanta on kristallinkirkas sekä kidutukseen että vankilentojen laskeutumiseen Suomen maaperälle. Myös Yhdysvallat on tästä hyvin perillä – sekä ennen että jälkeen presidentti George W. Bushin hallinnon järjestämien vankilentojen.

Kansainvälisessä politiikassa ja kanssakäymisessä on pelisääntöjä, joita kaikkien valtioiden tulisi noudattaa. Saattaa olla, että CIA on sääntöjä rikkonut ja ohjannut lentojaan Suomen lentokentille.

Rehellisesti on syytä myöntää, että Suomella on olemattomat mahdollisuudet valvoa, mitä on välilaskun tekevän lentokoneessa sisällä.